Viikon turkulainen Kaj Stenvall

 

Stenvall vaihtoi ankan  tyranniin
Kaj Stenvall on syntyperäinen tamperelainen, mutta tehnyt niin pitkän ja upean uran Turussa, että hänet voidaan ilman tunnontuskia kruunata viikon turkulaiseksi. Ajankohtaiseksi tämän valtavan tuotteliaan taiteilijan tekee se, että hänen vavahduttava Putin-aiheinen näyttelynsä on juuri avattu Turun Taiteiden talossa.
Niin, kuten tunnettua Stenvall vaihtoi taulujensa aiheen ankasta Putiniin sen jälkeen, kun tuo idän uusi paha tsaari alkoi niellä Ukrainaa, ensin Krimiä ja sitten koko naapurimaata himoiten. Ihan outo tuo pomppaus ei ole. Sekä disneymäinen ankka että Putin ovat Stenvallin näkökulmasta olleet hahmoja, jotka polkevat toisia kulttuureja alleen. Näiden hahmojen esittäminen klassisen taiteen keinoin synnyttää oudon, etäännyttävän tunnelman. Klassiseen perinteeseen Kaistu sai hyvän opastuksen Turussa 1970 -luvun alussa. Opettajana Turun piirustuskoulussa oli Vieno Orre, varsinkin suurista seinämaalauksistaan tunnettu hahmo.
Jo kahdeksatta vuosikymmentään käyvä, yhä poikamaisen oloinen Stenvall on niitä 70-lukulaisia, jotka joutuivat havaitsemaan, että nuoruuden ihanteet ovat harhaa. Hän maalasi jonkin aikaa sosialistisen realismin ihanteen mukaisia töitä jaloista ihmisistä työnsä ääressä. Pian oli uskottava, että tuo ihanne oli fake news eli ankka.

 

Avainsanat: #kevät

Viikon turkuilainen Paavo Karikko

Paavo Karikko tutkailemassa juoksijan polvia Pajulahden urheiluopistolla ennen Helsingin olympialaisia.  Paavo loi  pikabaanan  Pimeässä marraaskuisessa illassa voi olla tympeää lähteä

Lue lisää

Viikon turkulainen Ivan Pinol

  Pinol toi katalaanisäihkettä Tepsiin Siihen, että TPS nousi viikonvaihteessa Veikkausliigaan, on monia syitä. Yksi keskeisimmistä on nappiin mennyt valmentajavalinta.

Lue lisää

Viikon turkulainen Jaana Kotamäki

  Jaanan kamera tärähtää tarkoituksella Tämän viikon lauantaina ratkeaa jälleen, mikä on vuoden paras luontovalokuva. Helsingissä pidettävässä gaalassa esiintyy tällä

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset