Kuva: Ron Amstrong
Suomen Agilityliitto järjestää agilityn maailmanmestaruuskilpailut Turun Gatorade Centerissä syyskuussa 2026. Urheilutapahtuman odotetaan kokoavan kaupunkiin yhteensä jopa 600 koirakkoa yli 40 maasta.
Myös edelliset Suomessa järjestetyt agilityn MM-kilpailut vuonna 2019 käytiin Turussa. Tapahtuma sujui hienosti ja tiivistä yhteistyötä Suomen Agilityliiton kanssa jatketaan Turun kaupungin tapahtumajohtaja Antti Kirkkolan mukaan suurin odotuksin.
– On hienoa, että Agilityliiton kanssa tekemämme pitkäjänteinen työ palkitaan jälleen. MM-kilpailuilla on merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia ja uskon, että Turku tarjoaa kansainvälisille kilpailijoille ikimuistoisen urheilu- ja matkailuelämyksen, Kirkkola iloitsee.
Myös Agilityliiton puheenjohtaja Mia Laamanen on innoissaan tulevista kilpailuista ja niiden järjestämisestä yhdessä Turun kaupungin kanssa. Hänen mukaansa kokemukset vuoden 2019 MM-kilpailujen järjestämisestä olivat erittäin positiiviset ja niiden pohjalta Agilityliitto ja koko lajikenttä yhdessä Turun kaupungin kanssa tulevat jälleen tekemään maailmanmestaruuskilpailuista upean tapahtuman.
Laamanen myös muistuttaa, että vuonna 2026 ei juhlita ainoastaan Suomen järjestämiä MM-kilpailuja vaan myös sitä, että agilityn rantautumisesta Suomeen tulee kuluneeksi 40 vuotta ja Agilityliiton perustamisesta 20 vuotta.
– Vuosi 2026 tulee olemaan merkityksellinen – se on sekä liitolle että lajille juhlavuosi, joka huipentuu MM 2026 -tapahtumaan. Juhlavuosi tarkoittaa meille suurta työsarkaa lajin ja liiton historian tallentamisessa ja julkaisemisessa. Haluamme tuoda näkyviin lajin huiman kehityksen kuluneen 40 vuoden aikana Suomessa, Laamanen kertoo.
Agility on urheilulaji, joka perustuu koiran ja ohjaajan saumattomaan yhteistyöhön. Laji on yhdistelmä vauhtia ja tarkkuutta, sillä koirakoiden on kyettävä suorittamaan kilpailuradat virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Maailmanmestaruudet ratkaistaan sekunnin sadasosissa eli pienikin haparointi radalla voi johtaa mitalisijoilta putoamiseen.
Suomi on pysytellyt johdonmukaisesti läpi lajihistoriansa yhtenä agilityn kärkimaista. Viimeksi vuoden 2022 MM-kilpailuissa Suomen mini-kokoluokan joukkue voitti hopeaa. Tänä vuonna MM-kilpailut järjestetään lokakuussa Tšekin Liberecissä ja sinne lähetettävä Suomen maajoukkue selviää toukokuun maajoukkuekarsinnoissa.
Lisätiedot:
Mia Laamanen, puheenjohtaja, Suomen Agilityliitto, 050 3212 864
Antti Kirkkola, tapahtumajohtaja, Turun kaupunki, 050 5590 103
Katariina vaihtoi kaupungin kiireen maaseudun rauhaan – unelmat eivät pienentyneet, päinvastoin
Yrittäjä ja kaksivuotiaan Benjaminin äiti Katariina Malinen on löytänyt Taivassalosta jotakin, mitä kaupungin kiireessä oli vaikeampi tavoittaa: rauhaa ja
Nyt lähtee pikkujouluristeily lapasesta – M/S Kaaos rantautuu Turkuun!
Mitä tapahtuu, kun loistoristeilyllä kaikki ei menekään aivan suunnitelmien mukaan? Ainakin naurua, kommelluksia ja tilanteita, joissa henkilökunnan hermot joutuvat todelliseen
Rakkaus ei pääty jäähyväisiin <3
Turun nuorisotyö täyttää 80 vuotta – nuorissa on kaupungin tulevaisuus
Kuvateksti: Nuorten ystävyys, yhteisöllisyys ja tulevaisuudenusko ovat olleet Turun nuorisotyön keskiössä jo 80 vuoden ajan. Kuvituskuva. Turussa juhlitaan tänä
”Olin reissussa yksin vaan en yksinäinen”
Kaija ja Pekka ovat löytäneet Ritvan matkoilta kiinnostavia kohteita, uusia ystäviä ja huolenpitoa, jonka muistaa vielä kotiin palattuakin. Miksi valitsitte
Voita päivä Kädentaito 2026 messuille
Nyt kaikki kädentaitajat huomio Arvomme kaksi kahden hengen messupakettia. Voittajana voit ottaa ystäväsikin mukaan Tampereelle 13.11. Osallistut kisaan tykkäämällä ja