Viikon luontokuva -Kalalokki

Kuva: Heikki Junnila

Kalalokilla on vaalean siniharmaa selkäpuoli, valkea vatsapuoli ja pää, sekä mustat siivenkärjet, joiden kärjessä on valkoiset laikut. Sillä on kellanvihreät jalat ja keltainen nokka. Talvipuvussa pää ja kaula ovat harmaankirjavat. Yksivuotias kalalokki on ruskeankirjava. Kaksivuotias alkaa jo muistuttaa aikuista, mutta siipien kärjissä on enemmän mustaa, koivet ovat harmahtavat ja nokassa on musta rengas. Silmien ja nokan ulkonäkö erottavat kalalokin harmaalokista. Kalalokin pituus on 42 cm ja siipien kärkiväli 120 cm.

Kalalokki pesii isossa osassa Eurooppaa sekä Pohjois- ja Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikan länsi- ja luoteisosissa. Suomalaiset linnut muuttavat talveksi Länsi-Eurooppaan. Pieni osa talvehtii Suomen rannikoilla. Loppusyksyllä ja talvella tapahtuva selvä muutto lounaaseen on Jäämeren ja Vienanmeren pesimäkantaa.

Suomessa pesii noin 80 000 paria, joista noin 55 000 saaristossa. Suomen kalalokkikanta on vahvistunut 1900-luvun puolivälistä lähtien, jolloin sen vainoaminen alkoi vähentyä. Maailman populaation kooksi arvioidaan 2,5–3,7 miljoonaa yksilöä.

Kalalokki pesii koko Suomessa. Pääosa kannasta pesii merialueilla, mutta lajia esiintyy pesivänä myös sisävesillä sekä kaupunkien katoilla ja puistoissa. Kalalokki kuitenkin karttaa reheviä vesistöjä, eikä se viihdy hyvin myöskään kaatopaikoilla.

Kalalokki pesii alkukesästä kareilla, luodoilla ja kaupungeissa talojen katoilla, joskus myös naurulokkiyhdyskunnissa. Pesä on yleensä avoimesti kalliolla tai ruohikossa, joskus merimerkissä tai puussa, erityisesti männyn oksalla. Pesä on rakennettu kuivista heinistä ja oksista, ja on hieman pienempi kuin selkälokin pesä. Munia on yleensä kolme, joskus kaksi. Muninta alkaa Etelä-Suomessa äitienpäivän tienoissa. Haudonta kestää 23–28 päivää, molemmat emot hautovat. Poikaset oppivat lentämään viiden viikon iässä. Pesinnän päätyttyä saaristo tyhjenee huomaamattomasti kalalokeista. Nuoret linnut ovat ruskeankirjavia ja melko helppo erottaa muista lokeista. Ensimmäisen talven aikana ne saavat harmaat selkähöyhenet ja päänseutu muuttuu aikuisen kaltaiseksi. Kolmivuotiaana ne ovat aikuispuvussa.

Kalalokki on kaikkiruokainen ja syö kaloja, hyönteisiä, nilviäisiä, äyriäisiä, matoja, pieniä jyrsijöitä, merisiilejä, muiden lintujen poikasia, marjoja, viljaa, haaskoja ja jätteitä.

Vanhin suomalainen rengastettu kalalokki on ollut vähintään 32 vuotta, seitsemän kuukautta ja 20 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen 33 vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen kalalokki.

Avainsanat: #syksy #talvi

Viikon luontokuva -Mustaviklo

Kuva: Heikki Junnila Mustaviklo (Tringa erythropus) on pilkullinen kahlaaja. Mustaviklo on arktinen lintu, jonka lisääntymisalueisiin kuuluvat Fennoskandia. Lintu talvehtii Välimerellä,

Lue lisää

Viikon luontokuva -Punajalkaviklo

Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä

Lue lisää

Viikon luontokuva Punakuiri

Kuva: Heikki Junnila Punakuiri (Limosa lapponica) on isokokoinen rantalintu. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee syyskuun loppupuolella.

Lue lisää

Viikon luontokuva -Suosirri

Kuva: Heikki Junnila Muuttolintu joka talvehtii Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Etelänsuosirrit palaavat Suomeen jo huhtikuussa. Jäämeren linnut muuttavat Suomen yli toukokuun

Lue lisää

Viikon luontokuva -Metsäviklo

Kuva: Heikki Junnila Metsäviklo on muuttolintu, joka pesii Euroopan ja Aasian subarktisessa ilmastossa ja talvehtii Etelä-Euroopassa, Etelä-Aasiassa ja Afrikassa. Lintulaji

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset