Viikon turkulainen Arvo Sakrelius

Sakrelius teki Turusta radiokaupungin

Turku on radiokaupunki. Täällä valmistettiin ensimmäiset kotimaiset radiot, ensimmäiset stereot ja autostereot ja ensimmäiset koneistoltaan suomalaiset televisiotkin. Jopa ensimmäiset suomalaiset matkatelevisiot olivat turkulaista tuotantoa. Teollisuusalan perustaja ja kehittäjä oli Arvo Sakrelius, jonka nimen alkukirjaimista napattiin tuotemerkki ASA. Turussa vuonna 1898 syntynyt Sakrelius
iski kiinni mahdollisuuteen heti, kun Yleisradio perustettiin vuonna 1926 ja toi markkinoille oman radioliikkeen, aluksi yhden huoneen kokoisen pajan Kaskenkadulle. Lopulta ASA hallitsi Mälikkälässä suurta tv-ja radiotehdasta. Se, että Tampere nappasi TV2:n itselleen oli turkulaispoliitikkojen saamattomuutta, teknistä osaamista olisi kaupungissa Sakreliuksen työn ansiosta ollut yltä kyltä.
Sakreliuksen perintö ei jäänyt pelkästään tuotantoalan kehittämiseen. Miljoonalahjoitus Varsinais-Suomen Kulttuurirahaston vuoden 1964 suurkeräykseen ja näin syntynyt A.A.Sakreliuksen rahasto hyödyttää yhä tänään taidetta ja tutkimusta alueella.

 

Viikon turkulainen Vesa Vares

  Vares on myytinmurtaja Sellaiset historiantutkijat, jotka ovat itse kokeneet sotien ajan, ovat katoava luonnonvara. Onneksi kiinnostus aikakauteen ei ole

Lue lisää

Viikon turkuilainen Paavo Karikko

Paavo Karikko tutkailemassa juoksijan polvia Pajulahden urheiluopistolla ennen Helsingin olympialaisia.  Paavo loi  pikabaanan  Pimeässä marraaskuisessa illassa voi olla tympeää lähteä

Lue lisää

Viikon turkulainen Ivan Pinol

  Pinol toi katalaanisäihkettä Tepsiin Siihen, että TPS nousi viikonvaihteessa Veikkausliigaan, on monia syitä. Yksi keskeisimmistä on nappiin mennyt valmentajavalinta.

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset