Viikon luontokuva – Neitoperhonen

Kuva: Heikki Junnila

Neitoperhonen on Suomessa tulokaslaji, joka on vasta 1960-luvulta lähtien alkanut esiintyä maassa. Pitkään satunnaisesti tavattu harvinainen laji on nykyään yleinen Etelä-Suomessa, viime vuosina laji on ollut lentoaikanaan yksi yleisimmistä päiväperhosista. Levinneisyyden raja kulkee suunnilleen Vaasa-Kuopio-linjalla, pohjoisemmaksi mentäessä lajia esiintyy harvemmin.

Neitoperhonen lentää kahdessa sukupolvessa, talvehtineet keväällä jopa maaliskuusta kesäkuuhun ja toinen sukupolvi heinäkuun lopulta jopa lokakuulle.

Neitoperhonen on tyypillinen kulttuuriympäristöjen perhonen, se elää pihapiireissä, puutarhoissa ja istutusten lähettyvillä. Keväällä ensimmäisen sukupolven naaraat munivat munat, jotka kesän aikana kehittyvät toukiksi, koteloituvat ja kuoriutuvat syksyllä toisen sukupolven aikuisina. Aikuinen yksilö talvehtii, usein vajoissa, autotalleissa tai muissa ulkorakennuksissa.

Neitoperhosen siipien kärkiväli on n. 4–5 cm ja se on hiukan nokkosperhosta suurempi. Neitoperhonen on yläpuolelta huomiota herättävä perhonen, taustaväri on syvänpunainen ja jokaisessa siivessä on iso ja värikäs silmätäplä. Alapuolelta lajin siivet ovat tummanuskeat ja vipevöidyt mustilla juovilla.

Avainsanat: #syksy

Viikon luontokuva -Pikkukuovi

Kuva: Heikki Junnila Pikkukuovi on muuttolintu, joka muuttaa talveksi Afrikan, Etelä-Amerikan, eteläisen Pohjois-Amerikan sekä eteläisen Aasian ja Australaasiaan rannikoille. Pesimisajan

Lue lisää

Viikon luontokuva -Nuolihaukka

Kuva: Heikki Junnila Nuolihaukka (Falco subbuteo) on jalohaukkoihin kuuluva pieni, nopea petolintu. Nuolihaukka pesii Euraasiassa, Kamtšatkaa ja Japania myöten. Euroopan

Lue lisää

Viikon luontokuva. -Liro

Kuva: Heikki Junnila Liro (Tringa glareola) on pieni kahlaaja Liro kuuluu koko Suomen linnustoon, mutta pesimäaikana sen tapaa varmimmin Pohjois-

Lue lisää

Viikon luontokuva -Harmaasorsa

Kuva: Heikki Junnila Harmaasorsa (Mareca strepera, syn. Anas strepera) on harmaan sävyinen sorsalintu. Suomessa harmaasorsa esiintyy levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Suomen ensimmäinen

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset