Närhi ( Raisio 1.1.2022 ) kuuluu varislintuihin, jonka oma laulu on melkoista ”rääkymistä”, mutta osaa taitavasti matkia myös muita lintuja.
Närhi on 32–35 cm pitkä lintu, jonka siipien kärkiväli on 54–58 cm. Sen pääväri on punaisenharmaanruskea. Kurkku ja alaperä ovat vaaleat. Siipitaipeessa on vaaleansininen, mustaraidallinen lautuma. Nokan juuressa kurkun sivulla on leveä, musta viiksijuova ja päälaella on mustaa pitkittäisjuovitusta. Pyrstö on musta. Otsa- ja päälaenhöyhenet ovat usein pörhistettyinä. Närhen lento on epävarman näköistä ja hoippuvaa.
Närhen tavallisin ääni on voimakas, ruma rääkäisy, jota se käyttää sekä varoitus- että kutsuäänenä. Joskus se päästää tasaisesti laskevaa, hiirihaukkamaista vihellystä ”pijäh”. Närhen laulu on erikoinen pulputtavien, naputtavien, naukuvien ja karheiden, usein mekaanisen oloisten äänien sekoitus. Laulu on hiljaista ja kuuluu vain lähelle. Laulua kuulee harvoin, lähinnä alkukeväällä. Närhi oppii myös matkimaan kuulemiaan ääniä.
Vanhin suomalainen rengastettu närhi on ollut 13 vuotta 5 kuukautta 29 päivää vanha.
Kuva: Heikki Junnila
Avainsanat: #Raisio
Viikon luontokuva -Punasotka
Kuva: Heikki Junnila Punasotka (Aythya ferina) on keskikokoinen sorsalintu. Punasotka on yleensä noin 42–49 cm pitkä ja painaa noin 700–970 g. Varsinkin
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on pohjoisella pallonpuoliskolla elävä keskikokoinen hanhilaji. Se muuttaa Pohjoisen jäämeren pesimäalueiltaan talveksi Pohjanmeren alueelle.
Viikon luontokuva -Tylli
Kuva: Heikki Junnila Tylli (Charadrius hiaticula) on kahlaajiin kuuluva rantalintulaji. Tyllillä on harmaanruskea selkä ja siivet, valkea vatsa ja musta
Viikon luontokuva – Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi (Actitis hypoleucos) on yleensä noin 20 senttimetriä pitkä, vesistöjen liepeillä pesivä kurppien heimoon kuuluva kahlaaja. Sen
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklo (Tringa totanus) on punajalkainen kahlaaja. Lajin nimesi Carl von Linnè 1758. Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes
Viikon luontokuva -Pikkukuovi
Kuva: Heikki Junnila Pikkukuovi (Numenius phaeopus) on runsaslajiseen kurppien (Scolopacidae) lintuheimoon kuuluva kahlaaja. Linnun pituus on 37–45 cm, siipien kärkiväli