Isänpäivä on juhlapäivä, jota vietetään isien kunniaksi ja muistoksi. Suomessa, muissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta sekä Virossa päivää vietetään marraskuun toisena sunnuntaina, puoli vuotta äitienpäivän jälkeen. Muualla maailmassa ajankohta vaihtelee. Isänpäivä on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä vuodesta 2019, sitä aiemmin se oli vakiintunut liputuspäivä vuosina 1987–2018. Myös isoisiä usein juhlistetaan isänpäivänä.
Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa pian äitienpäivän vanavedessä. 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia.
Suomessa isänpäivä oli merkittyYliopiston almanakkaan ilman Helsingin yliopiston päätöstä jo vuosina 1970–1972. Se poistettiin, kun asia huomattiin, mutta vuonna 1987 yliopisto viimein katsoi päivän niin vakiintuneeksi, että se hyväksyttiin pysyvästi kalenteriin ja merkittiin myös liputuspäiväksi.
Suomessa isänpäivästä tuli 14. maaliskuuta 2019 virallinen liputuspäivä valtioneuvoston muutettua liputusasetusta.
Isää on isänpäivänä tapana muistaa kortilla, lahjoilla ja hemmottelulla, kuten aamukahvilla ja aamupalalla sänkyyn. Isän kanssa voidaan myös viettää yhteistä aikaa käyden jossain tai harrastaen jotain pientä yhdessä. Lapset joskus askartelevat isälle jotain päiväkodissa tai alakoulussa. Vuonna 2019 isänpäivän viettoon ei vielä ollut muotoutunut äitienpäivän kaltaisia perinteitä, vaan sen aikana oli olennaista isän ja lasten yhteinen aika.
”Wikipedia” kuva ”Nordiska museet”
Avainsanat: #historia
Katariina vaihtoi kaupungin kiireen maaseudun rauhaan – unelmat eivät pienentyneet, päinvastoin
Yrittäjä ja kaksivuotiaan Benjaminin äiti Katariina Malinen on löytänyt Taivassalosta jotakin, mitä kaupungin kiireessä oli vaikeampi tavoittaa: rauhaa ja
Nyt lähtee pikkujouluristeily lapasesta – M/S Kaaos rantautuu Turkuun!
Mitä tapahtuu, kun loistoristeilyllä kaikki ei menekään aivan suunnitelmien mukaan? Ainakin naurua, kommelluksia ja tilanteita, joissa henkilökunnan hermot joutuvat todelliseen
Rakkaus ei pääty jäähyväisiin <3
Turun nuorisotyö täyttää 80 vuotta – nuorissa on kaupungin tulevaisuus
Kuvateksti: Nuorten ystävyys, yhteisöllisyys ja tulevaisuudenusko ovat olleet Turun nuorisotyön keskiössä jo 80 vuoden ajan. Kuvituskuva. Turussa juhlitaan tänä
”Olin reissussa yksin vaan en yksinäinen”
Kaija ja Pekka ovat löytäneet Ritvan matkoilta kiinnostavia kohteita, uusia ystäviä ja huolenpitoa, jonka muistaa vielä kotiin palattuakin. Miksi valitsitte
Voita päivä Kädentaito 2026 messuille
Nyt kaikki kädentaitajat huomio Arvomme kaksi kahden hengen messupakettia. Voittajana voit ottaa ystäväsikin mukaan Tampereelle 13.11. Osallistut kisaan tykkäämällä ja