Kuva: Heikki Junnila
Viiksitimali, vanhalta nimeltään partatiainen, (Panurus biarmicus) on harvalukuinen ruovikoiden varpuslintu. Aikaisemmin laji luettiin kuuluvaksi timalien heimoon, mutta on sittemmin siirretty omaan heimoonsa viiksitimalit.
Parimäärä Suomessa 200–500 paria pääasiassa Etelä- ja Lounais-Suomen rannikolla. Esiintyy laikuttaisesti eri puolilla Eurooppaa ja Aasiaa. Länsi-Euroopassa pesii 200 000 – 300 000 paria. Kovien talvien jälkeen kanta voi romahtaa mutta hyvinä pesimävuosina palaa nopeasti ennalleen. Vanhat pesimäpaikat voivat tyhjentyä lähes täysin joinain talvina. Viiksitimali levisi Suomeen vasta 1980–1990-lukujen taitteessa ja kotiutui nopeasti pesimälajistoon. Ennen kolonisaatiota se oli suurharvinaisuus.
Osaksi paikkalintu, mutta osa linnuista vaeltaa syksyisin ja keväisin.
Pituus 14–16 cm, paino 14–16 g. Helppo tuntea vaaleanruskeasta yleisväristä ja pitkästä pyrstöstä. Juhlapukuisella koiraalla on harmaa pää ja leveä musta viiksijuova, josta juontui sen entinen nimi partatiainen. Naaras on yksivärisempi. Nuori lintu muistuttaa naarasta, mutta sen selkä ja pyrstön reunat ovat laajalti mustat. Nuorella naaraalla on musta nokka, nuorella koiraalla keltainen. Kaikilla viiksitimaleilla on täydellinen sulkasato elo–lokakuussa, minkä jälkeen ikäluokkia ei pysty erottamaan toisistaan.
Ääni on hauska ja napakka ”ping” tai ”pshing”. Myös surisevia ja napsahtavia ääniä on. Laulu on yksinkertainen lyhyt säe.
Käyttäytymiseltään viiksitimali on hyvin sosiaalinen. Poikueet kerääntyvät loppukesällä suuriksikin parviksi järviruokoihin ja lennähtelevät tiiviinä ryhminä ruovikon yllä.
Viiksitimali on tehokas lisääntymään, koska se tekee useita suuria poikueita vuoden aikana. Sitä paitsi nuoret viiksitimalit voivat alkaa lisääntyä jo ensimmäisenä elinvuotenaan, mikä takaa populaatioiden säilymisen ja runsastumisen. Suomessa tällainen lisääntyminen on kuitenkin melko epätodennäköistä.
Pesä on noin metrin korkeudelle järviruokoihin sidottu pussimainen tai suppilomainen kori. Munintaa tapahtuu toukokuusta alkaen, ja pari voi pesiä kolmasti kesän aikana. Munia on 4–8, kermanvaaleita tummanruskein pilkuin ja täplin. Haudonta-aika 10–13 vrk, molemmat puolisot voivat hautoa. Viiksitimalin ravintoa ovat hyönteiset ja hämähäkit. Talvella se syö järviruo’on siemeniä.
Vanhin suomalainen rengastettu viiksitimali on ollut 3 vuotta 2 kuukautta 26 päivää vanha. Vanhin eurooppalainen viiksitimali oli brittiläinen, 6 vuotta 5 kuukautta vanha.
Avainsanat: #kesä #syksy #talvi
Viikon luontokuva -Metsäkauris
Kuva: Heikki Junnila Metsäkauris on väritykseltään kesällä punaruskea ja talvella harmaanruskea. Ruskeankeltainen vatsapuoli ja posket ovat muuta ruumista vaaleammat, kuten
Viikon luontokuva -Uivelo
Kuva: Heikki Junnila Uivelo on telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli
Viikon luontokuva -Merimetso
Kuva: Heikki Junnila Merimetso on iso, musta lintu, 77–94 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 121–149 cm. Se painaa
Viikon luontokuva -Laulujoutsen
Kuva: Heikki Junnila Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin
Viikon luontokuva -Halli eli harmaahylje
Kuva: Heikki Junnila Halli eli harmaahylje (Halichoerus grypus) on suurikokoinen hyljelaji, jota tavataan Pohjois-Atlantin läntisten ja itäisten rannikkojen läheisyydessä sekä
Viikon luontokuva -Rupikonna
Kuva: Heikki Junnila Rupikonna (Bufo bufo), arkikielessä joskus rupisammakko, on konnalaji, jota tavataan lähes koko Euroopassa, Irlantia, Pohjois-Skandinaviaa ja joitakin
