Anders Lexell teki Uranuksesta planeetan
Tuore tähtitiedeuutinen kertoo, että planeetta Uranukselta on löydetty uusi kuu. Suoritus on hämmästyttävä, sillä matkaa maasta Uranukseen on liki kolme miljoonaa kilometriä ja löydetty kuu on pikkiriikkinen, halkaisijaltaan vain kahdeksan kilometriä. Nykyaikaisilla valtavilla teleskoopeilla ja uskomattomaan tarkkuuteen yltävillä kuvankäsittelymenetelmillä tuo löytö kuitenkin onnistui. Sitä uutisessa ei erikseen mainittu, että hän, jonka ansiosta tiedetään, että Uranus on aurinkoa kiertävä planeetta eikä kaukainen tähti, on turkulainen. Turust -sivuston kunnia-asia onkin siis asiaa korostaa ja nimeämme täten Andres Johan Lexellin viikon turkulaiseksi.
Lexell syntyi Turussa kultaseppäperheeseen vuonna 1740, suortitti opintonsa Turun akatemiassa ja työskenteli sitten pitkään Pietarin akatemian tähtitieteen professorina. Mittavan uransa ansiosta Lexell on toisinaan mainittu jopa Suomen kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi tiedemieheksi. Kun William Herschell vuonna 1781 onnistui kaukoputkellaan löytämään Uranuksen, pystyi Lexell havaintojen perusteella laskemalla osoittamaan, että tämä kaasujättiläinen on planeetta, jolla on säännöllinen kiertorata. Ja huomasi Lexell senkin, että Uranuksen kiertoradassa on pieni häiriö. Hän päätteli, että häiriön täytyy aiheutua toisesta planeetasta. Lexellin päätelmä osoittautui oikeaksi, kun planeetta Neptunus yli sata vuotta Lexellin syntymän jälkeen vuonna 1846 löydettiin.
Johan Lexelliä on kunnioitettu nimeämällä hänen mukaansa yksi maan kuun kraatereista, yksi komeetta ja yksi asteroidi. Uranuksen kuut on tähän asti nimetty Shakespearen henkilöiden mukaan, joten Lexell tuskin tulevaisuudessa kiertää Uranusta.
Viikon turkulainen Sven Olof Hassel
Hassel on peltipoliisien isä Majakkarannan kauniista kerrostaloasunnostaan katselee Pitkäsalmelle eläkeläispoliisi, jolla on kerrottavanaan tarina jos toinenkin. Komisario Sven Olof
Viikon turkulainen Markku Haapio
Markku on seuramies Toimittaja ja tietokirjailija Markku Haapio on puuhapetteri ja sammumaton seuramies. Hänen aktiivisuutensa oin suoraan tai välillisesti
Viikon turkulainen Mika Lamppu
Mika on sivistynyt pillimies Jalkapallon ystäville on alkamassa yövalvontakuukausi, kun Amerikassa pelattavat MM-kisat tällä viikolla käynnistyvät. Sitä ei tiedä,
Viikon turkulainen Kalevi Rothberg
Kalevi Rothberg (vas.), Erkki Välilä, Jorma Saarinen, Kurt Nordanberg, Anneli Saaristo ja Reino Kotaviita keikalla Turun linnassa vuonna 1980. Kalevi
Viikon turkulainen Ilkka Joukanen
Joukanen on viihtynyt joella, ilmassa ja Puutorilla Ilkka Joukanen on ollut ravintola-alalla pian viisi vuosikymmentä ja niistä kolme yrtittäjänä.
Viikoin turkulainen Olli Järvenkylä
Olli samoili Aurajoella 30 vuotta Suomen saloilla retkeillyt luontomies, eräopas ja tietokirjailija Olli Järvenkylä on lähtöisin Järvenpäästä, mutta asettunut