Kaiken takana on Veepee
Veli-Pekka tai niin kuin kaikki sanovat Veepee Lehto on sanataituri ja esiintyjä, jonka ansioista aina mainitaan ensimmäisenä ”Kaiken takana on nainen” ja muut lukuisat hitit, jotka hän on tehnyt yhteistyössä Matin ja Tepon kanssa. Tämä ei ihan tee oikeutta kirjoittamisen ammattilaiselle, jonka sanoituksia ovat Ruohosen veljesten lisäksi levyttäneet kymmenet muutkin taiteilijat ja jonka kynästä ovat lähtöisin muun muassa kaksi euroviisujen Suomen karsinnan voittajaa. ”Eläköön elämä” ja ”Sata salamaa” mainitaan usein, kun mietitään fiksuimpia suomalaisia euroviisukappaleita aikana ennen Lordia ja Käärijää. Kaiken kaikkiaan Veepee on työstänyt toista tuhatta sanoitusta.
Turkulaiset saavat olla Veepeelle kiitollisia siitä, että nyt jo seiskavitosensa täyttänyt mies on pitänyt koko uransa ajan korkealla Turun ja Turun murteen lippua. Aku Ankan murrealbumia Kui, sanos Aku myytiin uskomattomat 85000 kappaletta. Hänen hauskat turunmurteiset levytyksensä kuten ”Mää myännän kaike” ovat kestäviä ilopillereitä. Ja tietysti Veepee muistetaan aina, kun Tepsi tekee maalin. ”Hunajata” on vastustajien parissa nimetty ylivoimaisesti ärsyttävimmäksi SM-liigan maalilauluksi. Joskus ajattelematon TPS-johto on varovasti ehdotellut laulun vaihtamista, mutta saanut silmilleen fanien pöyristyneen vastustuskuoron.
Sitä ei moni tiedä, että ansaittua valtion taiteilijaeläkettä nauttiva Veepee on koulutukseltaan ihan muuta kuin runopoika. Hänellä on ekonomin paperit ja lääke-esittelijän pätevyys.
Pikkulinnut ovat laulaneet, että Veepeeltä ilmestyy tänä keväänä muistelmateos, jossa käydään läpi hänen taipaleensa Matin ja Tepon menestyksen takana ja muut värikkäät vaiheet.
Kuva: Mari Lehto/veepeelehto.com
Viikon turkulainen Ville Viitanen
Ville Viitasen juhlaseminaari Meri-Karinassa oli onnistunut tilaisuus. Se sai päivänsankarin ilmeen muikeaksi. Viisikymppisellä Villellä on omat saappaat Kun Ville
Viikon turkulainen Panu Routila
Patrian pomolla on viininenääkin Turussa syntynyt ja Turun kauppakorkekoulussa maisterinpaperinsa suorittanut Turun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Panu Routila kelpaa vallan
Viikon turkulainen Heino Nyyssönen
Heino tuntee muuttuvan Unkarin Valtio-opin yliopistolehtori, politiikantutkija ja tietokirjailija Heino Nyyssönen on ollut viime päivinä suosittu asiantuntinja mediassa eikä
Viikon turkulainen Kaarle Knuutinpoika
Kaarle ei paljon uida ehtinyt Turku oli Kaarle Knuutinpojalle tärkeä paikka, vaikka tuskin hän täällä paljon uida polskutteli. Onhan
Viikon turkulainen Seppo Mäkinen
Sepon käsi ei vapise Sata vuotta on komea ikä mille tahansa järjestölle. Tällä viikolla tuon rajapyykin saavutti Turun Seudun
Viikon turkulainen – Åke Tott
Pohjolan lumiaura oli hurja mies Nyt, kun Kaarina Maununtyttären hauta on ollut arkeologisen huomion kohteena, on paikallaan nostaa viikon