Unto Salo oli iso tammi
Keitä me olemme? Mistä me tulemme? Mitä me teimme? Nämä ovat tiedemiesten ja taiteilijoiden yhteisiä kysymyksiä. Tieteen puolella yksi tapa hakea vastauksia on arkeologinen tutkimus, Turussa tuon tutkimuksen suurmies oli Unto Salo (1928-2019).
Tyrväällä syntynyt Salo tuli Satakunnan museon johtajan paikalta perustamaan Turun yliopiston arkeologian laitosta ja aloitti sen professorina vuonna 1972. Siinä hommassa hän teki kaksi vuosikymmentä kestäneen uran, jonka aikana hän opiskelijoidensa ja työtoveriensa kanssa toi paljon uutta valoa esihistoriaamme. Satakunnan ja Varsinais-Suomen esihistoria oli hänen suuren kiinnostuksensa kohteena. Hän tutki arkeologian avulla myös suomalaista muinaisuskoa ja kristinuskon tuloa Suomeen. Hän osoitti, että muinaisusko alkoi Aurajokivarressa kääntyä kohti kristillisiä menoja jo 700-luvulla, paljon aiemmin kuin ennen aiemmin oli ajateltu. Salo tunnetaan myös kielihistorian käyttämisestä arkeologian aputieteenä. Hän oli vuosia tuttu näky muun muassa Vanhalinnan linnavuorella ja Maarian Kärsämäen kaivauksilla.
Vielä eläköidyttyäänkin Salo jatkoi kirjallisia töitä. Hänen elämäkerrallinen teoksensa Iso tammi on järkäle kirjakseen. Iso tammi oli Salokin.
Avainsanat: #historia
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,