Tamperelaisetkin arvostavat Roopea
Vai että olisi jotain häikkää Tampereen ja Turun suhteissa? Ja höpsis. Tämän vanhan väärinkäsityksen kumoaa vaikkapa se, että turkulainen Roope Itälinna valittiin vastikään Tampereen kaupungin ja Tampereen taidemuseon toimesta Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Roope saa 25 000 euroa ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyyn Tampereella. Roope Itälinnaa luonnehditaan yhdeksi suomalaisen nykymaalauksen vaikuttavimmista ja ja teknisesti omaleimaisimmista tekijöistä. Luonnehdinta passaa myös heille, joiden mielestä taiteen pitäisi olla ”näköistä” ja ”esittää” ja edellyttää teknistä osaamista. Itälinnan kansainvälistäkin huomiota saaneet realistiset, uskomatonta kädentaitoa osoittavat akryyli- ja öljyvärimaalaukset muistuttavat valokuvia, mutta ovat vielä enemmän. Ne johdattavat ajatukset ohikiitäviin nuoruuden hetkiin, joissa ollaan koskenniemeläisittäin yksin, kaiken keskellä yksin.
Itälinna suoritti kuvataiteilijan tutkinnon Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa 2019. Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja USA:ssa. Itälinnan teoksia on esillä Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmissa sekä yksityiskokoelmissa.
Viikon turkulainen Jani Sormunen
Jani Sormunen ei punkkia pelkää Kevät tulee ja sen merkkejä odotetaan innolla. Jotkut merkit saisivat tosin olla ilmaantumattakin. Näin
Viikon turkulainen Jaakko Pajula
Sairausvakuutuksen isä oli Kekkosen kaveri Urho Kekkonen mielletään usein itäsuomalaiseksi tai peräti pohjoisen mieheksi, missä on puoli totuutta, koska
Viikon turkulainen Pentti Korhonen
Trump ei saa Nobelia, Penu Korhonen sai Päivän lehdissä oli kuvia YK:n sinibareteista, jotka tutkailivat Golanin kukkuloille iskeytyneen iranilaisen
Viikon turkulainen Kari Jalonen
Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express Jalonen viihtyy Pikku
Viikon turkulainen Irma Hyvärinen
Irma Hyväriseltä ei touhu lopu Kun Turun Seudun Osuuuspankki yhdistyi naapureihinsa ja muodosti OP Varsinais-Suomen, moni toivoi, että pankkia
Viikon turkulainen Timo Salmesmaa
Timo on bilehile Jos olet käynyt missä tahansa turkulaisessa niin sanotuissa seurapiiritapahtumassa, olet varsin todennäköisesti tavannut Timo Salmesmaan. Aamuset