Viikon turkulainen on asiapetteri
Johan siitä on sen verran aikaa kulunut, että on taas aika saada turkulainen hallituksen johtoon. Jos turkulaisuudeksi lasketaan kirjoilla olo täällä, niin aikaa edellisen turkulaisen pääministerin kauden päättymisestä vierähti 51 vuotta (Rafael Paasio). Jos syntyperäinen turkulaisuus kelpaa, niin vain 41 vuotta (Mauno Koivisto).
Petteri Orposta ei päästä tekemään paasiomaista sankaritarinaa malliin kansakoulupohjalta rakennustyömaalle, sitten kirjapainon mustakouraksi ja politiikkaan. Ei myöskään koivistolaista legendaa pikakivääriampujasta sataman kautta tohtoriksi. Petteri on ammattipoliitikko, joka karkasi ylioppilaspolitiikkaan kesken opintojen ja pakersi kuivakasta pro graduaan lopulta 12 vuotta. Pätevöitymistä nyt alkavaan tehtävään on kasautunut puolueen puheenjohtajana, muutaman sortin ministerinä (opettavaisimpana kaiketi valtiovarain-) ja eduskunnan puhemiehistön jäsenenä.
Ne ajat, jolloin ammattipoliitikolle vinoiltiin, että ”hän ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä” ovat mennyttä maailmaa. Politiikka on yhä useammin täysipäiväinen, koko elämän kestävä ammatti ja sen parissa työskentely vaatii perehtymistä, oppimista ja pitkää pinnaa. Sitä tohtori Markku Jokisipilän ”asiapetteriksi” nimittämällä Orpolla on ja sitä hän toden totta tulee tarvitsemaan, kun parittomat kaverukset, perussuomalaiset ja rkp kipuilevat, miten yhteisessä paatissa pysyttäisiin.
Petteristä voi kertoa paljon asiallista, mutta lööppiaiheeksi hänestä ei oikein ole. Suurin skandaali tähän mennessä lienee ylinopeussakko. Satasta tuli köröteltyä kahdeksankympin alueella. Hui kauhistus.
Jaa juu: iso plussa Petteri Orpolle siitä, että hän on kova kalamies. Sellainen on joskus kohonnut pääministeriäkin korkeammalle valtakunnan arvojärjestyksessä.
Avainsanat: #politiikka
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun