Petri viihtyy Pohjantähden alla
Joillekin lahjakkaille taiteilijoille käy niin, että ensimmäinen hitti jää kulkemaan kuin etikettinä koko uran ajaksi. Joel Hallikainen saa laulaa Kuurankukkaa hamaan hautaan ja Katri Helenalta pyydetään joka keikalla Puhelinlankoja.
Petri Laaksonen, viime vuonna kuusikymppiseksi yltänyt säveltäjä, runoilija ja lauluntekijä, saa kantaa Turkka Malin sanoihin vuonna 1994 tekemäänsä Täällä Pohjantähden alla -lauluaan mukanaan minne tahansa meneekin. Menestykset euroviisujen tekijänä, voitto Tapsan Tahdeissa ja hienot sävellykset teatterille muistetaan vasta sitten, kun ensin on mainittu tuo 30 vuoden takainen hitti.
Petri Laaksonen on Sauvon poikia, Johanneksen evakkojen jälkikasvua ja Paimion yhteiskoulun kasvatti. Opiskeluaika teki hänestä kuitenkin turkulaisen ja siksi usein ovat työ, ystävät ja keikkaelämä tuoneet tänne, että nimitys viikon turkulaiseksi olkoon perusteltu. Ja Turkuun tulee piipahdettua myös rakkaalta kesämökiltä Paraisilta.
Sitä Pohjantähteä Petri laulaa nykyään kirkoissa usein, hänet tilataan siunaus- ja muistotilaisuuksiin juuri tuon kappaleen esittäjäksi. Pyhäköissä vierailu ei jo nuorena kristillisen herätyksen saaneesta miehestä ole outoa. Säveltäjänä on tullut tuotettua sadan hengellisen laulun verran ohjelmistoa seurakuntien käyttöön.
Kuva: Ohjelmatoimisto Kristalli
Avainsanat: #kesä
Viikon turkulainen Pepe Gonzales
Pepe ei kunkulle liputa Barcelona ei ole erityisen kuningasmielinen kaupunki. Sillä on villiä anarkikstista taustaa, joka huipentui sisällissodan heinäkuussa
Viikon turkulaiset Luka ja Nooa Marttila
Marttilan veljekset Veljesten valioita Varsinais-Suomi on lentopallon huippumaakunta. Lajin ykköskaupunki ei kuitenkaan ole ollut Turku, sillä kovimmat seuramuistot on
Viikon turkulainen Kimmo Suonpää
Kimmo Suonpää on saanut julkisuutta f-alkuisissa projekteissa, Funikulaarissa ja Fuugassa. Suonpää onnistui Fuugan soitossa Sen, että joku rakennus valmistuu
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen