Viikon turkulainen -Nina Hyvönen

 

Ninnun  kalpa viuhuu

Vaikka miekkailu on eräs vanhimmista urheilulajeista, se ei ole Turussa(kaan) noussut suurten lajien joukkoon. Turun Miekkailijoiden perinne on kuitenkin komea ja seuraa on siunattu monilla  innokkailla ja aikaansaavilla seuratyöntekijöillä kautta vuosikymmenten.

Satakunta lajin harrastajaa pitää majaansa Tuureporinkadun salilla, Parkin kentän kupeessa. Turun Miekkailijat – Åbo Fäktare perustettiin vuonna 1938. Kohtalon kumeaa kaikua on siinä, että puolet seuran jäsenistä kaatui talvisodassa. Nykypäivän toimijoista kirkkaimpia tähtiä on Nina ”Ninnu” Hyvönen, joka äskettäin palkittiin  vuoden suomalaisena seuratyöntekijänä Suomen miekkailu- ja 5-otteluliiton syyskokouksessa.

Kalpamiekkailijana joukkueiden Suomen mestariksi ja veteraanisarjoissa Euroopan mestaruusmitaleille yltänyt Nina on toiminut Turun Miekkailijoiden hallituksessa yhtäjaksoisesti jo 29 vuotta! Hallitus- ja seuratyön lisäksi Nina valmentaa seuran nuoria ja toimii innoittavana esimerkkinä kaikille seuran harrastajille. Kalpataistelijan sisusta kertoo se, että viime vuoden SM-kisoissa hän kellistyi matolle ankaran jalkakrampin kourissa, mutta nousi takaisin taisteluun saatuaan suolaa ja nesteytystä. Tämä uroteko pelasti TMÅF:lle Suomen mestaruuden.

Avainsanat: #talvi #urheilu

Viikon turkulainen Karri Salmi

Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä  Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu

Lue lisää

Viikon turkulainen Jari Salonen

Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo  Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen

Lue lisää

Viikon turkulainen Eero Harkke

Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset