Mikko on ihme äijä
Turun kaupunginteatterin pikkujoulukauteen tarjoama Becky Moden kirjoittama ja Satu Rasilan ohjaama farssi ”Meillä on täyttä” on näyttelijä Miska Kaukosen uskomaton yhden miehen show. Kaukonen esittää yksin kaikki näytelmän 30 roolia. Hän on ihme äijä.
Mutta ihme äijä on myös näytelmän suomentaja Mikko Koivusalo, jonka monipuolisuus ja tuotteliaisuus on ollut ällistyttävää. Turun kauppakorkeakoulusta maisteriksi vamistunut Mikko aloitti työuransa lahjakkaana radiomainosten tekijänä, mutta heittäytyi pian rohkeasti KOP-kolmiossa sijainneesta studiosta vapaaksi käsikirjoittajaksi, näytelmäkirjailijaksi, säveltäjäksi, kääntäjäksi, muusikoksi ja lopulta myös dekkaristiksi. Uutuuskirja ”Nuku nuku nurmilintu” on Agatha Christie -perinnettä kunnioittava, Turkuun sijoittuva murhamysteeri. Mikko on alun perin Pohjanmaan poikia ja hänen maakuntahuumoria ymmärtävät revyynsä Seinäjoella olivat valtaisa hitti. Turkulaishuumorikin on taittunut useissa revyissä. Kymmenien käännöstöiden kirjo on yltänyt oopperoiden libretoista oivaltaviin Bob Dylan -tulkintoihin.
Hupsua kyllä, kaikesta huolimatta Mikon laajalti tunnetuin työ on Alias-pelin suunnittelu. Mikon vuonna 1989 ideoima Alias on Pohjois-Euroopan myydyin pelikonsepti, ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli viisi miljoonaa kappaletta. Siitä on tehty yli 20 kieliversiota, ja sitä myydään 40 maassa. Nuori Mikko teki aikanaan pelistä niin sanotun kröntmäntti -sopimuksen eikä siksi pääse nostamaan provikoita jokaisesta myydystä pelistä. Rolls Royce on jäänyt ostamatta, vaikka vanha vihreä Lada toki vaihtui länsiautoon jo vuosia sitten.
Kuva: Sykkeessä-media
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,
Viikon turkulainen Rauno Ruoho
Kuvateksti: Rauno Ruoho ja Seela Merikoski painavat pitkää päivää. Kuva: Nova Talent Rane tuntee suuruuden ekonomian Kapinavuonna 1918 perustivat Kaarlo
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi
Viikon turkulainen Car Göran ”Calle” Hagström
Calle Hagströmilla on surun vuosi Kauppaneuvos Car Göran ”Calle” Hagströmillä on ollut surullinen kevätkesä. Pitkän uran useiden menestyneiden yritysten