Suomen ensimmäinen nukkumatti
Tälle viikolle sattuvaan unikeopäivään liittyen voidaan viisastella, että Turku on ollut edelläkävijä monessa asiassa, myös nukuttamisessa- Anestesiologia eli kansanomaisesti sanottuna nukutuslääketiede tuli yliopistolliseksi oppiaineeksi juuri Turussa.
Alan pioneeri oli Matti Vapaavuori, ensimmäinen Suomessa koulutettu anestesiaerikoislääkäri ja myös ensimmäinen anestesiologian professori. Hän valmistui erikoislääkäriksi vuonna 1958 ja ryhtyi hoitamaan Turun yliopistoon perustettua professuuria syksyllä 1969.
Avosydänleikkaukset ovat Suomen lääketieteen historiassa kohtalaisen tuore tapaus. Suomen ensimmäinen avosydänleikkaus suoritettiin Turussa vuonna 1960. Matti Vapaavuori vastasi siinä potilaan anestesiasta.
Vapaavuori toimi Tyksin anestesiaylilääkärinä 1959–1991 ja koko sairaalan johtajaylilääkärinä 1987–1989. Hänen 22-vuotisen professoriuransa (1969–1991) aikanaTurusta valmistui 75 anestesiaerikoislääkäriä ja 24 anestesiologian alan väitöskirjaa.
Ennen kuin anestesiasta tuli spesialiteetti, hoitivat nukkumatin tehtäviä leikkausten yhteydessä sairaanhoitajat, joskus jopa vahtimestarit. Nykyään anestesialääkärit tekevät paljon muutakin kuin vaivuttavat leikattavia uneen. Erilaista puudutusta ja kipua poistavaa lääkitystä tarvitaan sairaalan kaikilla osastoilla ja sairaalan ulkopuolellakin, muun muassa yksityisten klinikoiden päiväkirurgiassa.
Matti Vapaavuori nukkui ikuiseen uneen 90 vuoden iässä tammikuussa 2019.
Viikon turkulainen Jaakko Pajula
Sairausvakuutuksen isä oli Kekkosen kaveri Urho Kekkonen mielletään usein itäsuomalaiseksi tai peräti pohjoisen mieheksi, missä on puoli totuutta, koska
Viikon turkulainen Pentti Korhonen
Trump ei saa Nobelia, Penu Korhonen sai Päivän lehdissä oli kuvia YK:n sinibareteista, jotka tutkailivat Golanin kukkuloille iskeytyneen iranilaisen
Viikon turkulainen Kari Jalonen
Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express Jalonen viihtyy Pikku
Viikon turkulainen Irma Hyvärinen
Irma Hyväriseltä ei touhu lopu Kun Turun Seudun Osuuuspankki yhdistyi naapureihinsa ja muodosti OP Varsinais-Suomen, moni toivoi, että pankkia
Viikon turkulainen Timo Salmesmaa
Timo on bilehile Jos olet käynyt missä tahansa turkulaisessa niin sanotuissa seurapiiritapahtumassa, olet varsin todennäköisesti tavannut Timo Salmesmaan. Aamuset
Turun tasamailta olympiarinteeseen
Kun Suomen joukkue matkaa Italian Milano-Cortinassa tällä viikolla alkaviin talviolympialaisiin, mukana on yksi varsin harvinainen lajinsa edustaja. Turun Salomseuraa