Viikon turkulainen Markku Jalkanen

 

Markku Jalkanen, tutkija ja  bisnesmies

Ihmisessä on satatuhatta kilometriä hiussuonia,  pari kertaa maapallon ympäri. Tämänkin tiedon kanssa on tuttu Markku Jalkanen, jonka Faron Pharmaseuticals Oy:n uuden lääkeinnovaation tavoitteena on iskeä verisyövän kimppuun kehon oman immuunijärjestelmän avulla.

Markku ja professoripuoliso, akateemikko  Sirpa Jalkanen ovat lähtöisin Keski-Suomesta, mutta päätyivät Amerikan opintojen jälkeen 1990-luvulla Turkuun, missä otettiin ensimmäisiä askeleita kunnianhimoisen biolääketieteen keskuksen perustamiseksi.  Professoripari perusti BioTie-yrityksen  jatkamaan heidän Turun yliopistossa ja Kansanterveyslaitoksella tekemäänsä tutkimustyötä. Yhtiön yhtenä kunnianhimoisena hankkeena oli löytää lääke alkoholismin ja muiden riippuvuussairauksien ehkäisyyn ja hoitoon.

Jalkaset ovat biolääketieteen parhaita kansainvälisiä asiantuntijoita Suomessa. Tutkijanlahjojen lisäksi heillä on ollut bisnesvainua, jota tarvitaan kosolti, koska kaupalisesti kannattavien lääketieteellisten innovaatioiden kehittäminen on vuosia kestävää ja pitkäjänteistä rahoitusta vaativaa työtä. Onnistuminen johtaa vaurastumiseen, epäonnistumisen  riskit ovat suuria.  Faron Pharmaceuticals täytti juuri 20 vuotta ja johto on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle Markku Jalkasen eläköidyttyä, tosin hallituksen jäsenenä jatkaen. Toimitusjohtajaksi valittiin Markun ja Sirpan poika  poika Juho Jalkanen, tohtorismies hänkin.

Kuva: Mediuutiset/Vesa-Matti Väärä

Viikon turkulainen Heikki Pälve

Heikki Pälve on kippari Pihlmanin sukua Kun Turun kaupunginvaltuusto kokoontui järjestäytymisistuntoonsa, ei  Heikki Pälve enää istunut tutulla paikallaan. Hän kuuluu

Lue lisää

Viikon turkulainen Kalervo Väänänen

  Saaristomeri pelastuu Väänäsen opein Turun yliopiston rehtorina  kymnmenvuotisen uran tehnyt Kalervo Väänänen ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan eläköitymisensä jälkeen.

Lue lisää

Viikon turkulainen Arto Huhto

  Huhto huhtoo töissä ja airoissa Viime viikolla esiteltiin viikon turkulaisena laitapuolen kulkija, joka elämäsä aikana työllisti poliisia satoja pikkurikoksia

Lue lisää

Viikon turkulainen Liston

  Liston kuului katukuvaan Paikallisessa lehdessä on taitettu peistä siitä, miten Turun ”uudella” kauppatorilla on rauhatonta. Kiveysten reunoilla notkuvat päihteiden

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset