Mari pyhiinvaeltaa Littoistenjärven ympäri
Turun piispa Mari Leppänen on julkaissut yhdessä Johanna Venhon kanssa kirjoittamansa elämäkertateoksen Kotimatkoja. Kirja antaa paikoin vavahduttavan kuvan siitä, millaiseen hengelliseen piinaan Suomen ensimmäinen lestadiolaisessa herätysliikkeessä kasvanut piispa joutui valitessaan pappisuran. Liikkeen vanhimmilta tuli tylyä viestiä: olet ulkona meidän liikkeestämme ja olet ulkona Jumalan valtakunnasta. Myös Marin puoliso, Liedon kirkkoherra Risto Leppänen, erotettiin lestadiolaispuhujan tehtävästä. Lapsuutensa ja nuoruutensa rakkaimmat hetket herätysliikkeen parissa viettänyt Leppänen koki ulos sulkemisensa niin raskaasti, että joutui hakemaan ulkopuolista apua. Lohdutusta ja tukea löytyi kanssaihmisiltä, mutta myös luonnosta ja pyhiinvaelluksilta. Pyhiinvaelluksen voi tehdä ihan yksin eikä sen tarvitse suuntautua Santiago de Compostelaan saakka: patikointi tutun Littoistenjärven ympäri voi olla pieni askel kohti pyhyyttä sekin.
Mari Leppäsen suku on ollut hengellisyyden kyllästämä. Isä, professori Juha Pentikäinen on arvostettu uskontojen tutkija, samoin äiti Elina Pentikäinen. Isoisä, Velkuallakin palvellut rovasti Veikko Pentikäinen oli hengen mies, joka kantoi häpeää Vilho-veljestään, josta ryhtyi Neuvosto-Venäjän vakoojaksi. Uutuuskirjassa kerrotaan kiinnostavasti myös tästä sukutarinan tummasta kohdasta.
Mari Leppänen kertoo kirjastaan Liedon Q-kirjakaupassa perjantaina 10.5. klo 14.
Kuva: Turun seurakunnat/Timo Jakonen
Avainsanat: #kirkko
Viikon turkulainen Anders Blom
Blom ei palanne Pietariin Kun Anders Blom vielä varusmiesikäisenä tuli valittua Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtajaksi Ilkka Kanervan jälkeen, hän
Viikon luontokuva -Rusakko
Kuva: Heikki Junnila Rusakko eli peltojänis (Lepus europaeus) on jäniseläimiin kuuluva laji, joka esiintyy alkuperäisenä Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Sitä
Mikko Ketonen on poissa
Mikko Ketonen ei ehtinyt nähdä vuoden vaihtumista, kutsu suureen tuntemattomaan tuli vuoden 2025 viimeisinä tunteina. Mielikuvitukseni lentää 1950-luvulle, aikaan
Viikon turkulainen Niilo Näsänen
Turun Munan perustaja tukee syövän tuitkimusta Alkavan vuoden 2026 aikana voidaan muistella yhtä turkulaista satavuotiasta yritystä, jonka tarina liittyy
Viikon luontokuva -Lumikko
Kuva: Heikki Junnila Lumikko (Mustela nivalis) on pienin näätäeläin. Pienuus mahdollistaa saalistamisen myyrien lumeen kaivamissa koloissa. Lumikon lähisukulainen on
Viikon turkulainen DK 208
DK 208 on lajinsa viimeinen Tänään, kun julkisuudelle esiteltiin Suomen ilmavoimien ensimmäinen F 35 -hävittäjä, tunnusta JF-501 kantava kunnioitusta