Lassin kotiseutua ovat kotiseudut
Perinteentutkijana akateemisen uran aloittanut, kveenien identiteetistä väitellyt ja kulttuurialan monipuoliseksi virkamieheksi muuntautunut tohtori Lassi Saressalo on tehnyt monta uraa. Hänet muistetaan muun muassa Turun kulttuurikeskuksen johtajana ja Tampereen kulttuuritoimenjohtajana. Eläkkeelle siirtyminen vuonna 2013 toi miehen takaisin Turkuun, mitä hän siis voinee kutsua kotikaupungikseen. Sotilaan poikana nuorena eri puolella maata kierrellyt ja Norjassakin yliopistolehtorina työskennellyt Lassi voisi kuitenkin sanoa, että Turun lisäksi hänen kotinsa on kotiseutu, missä päin Suomea tahansa. Lassi toimi Kotiseutuliiton toimitusjohtajana viiden vuoden ajan ja ehti siinä toimessa tutustua monenlaisiin kotiseuturakkauden muotoihin. Yksi kiintoisimmista ovat erilaiset kotiseutukirjat, joita hyllystä löytyy kymmenittäin ja joiden arviointeja hän ilokseen yhä jatkaa Kotiseutuliiton sivuilla. Näissä kritiikeissään hän on muun muassa muistanut tähdentää, että innolla tehtävien kotiseutujulkaisujen tekstin viimeistelyyn kannattaisi kiinnittää huomiota ja mahdollisuuksien mukaan käyttää tukena ainakin puoliammattimaista tekstinteon ohjaajaa. Moni kiintoisasta kohteesta tehty opus tulisi näin sujuvammin luettavaksi.
Sekin Lassista on kerrottava, että hänen päätään ei todistetusti huimaa. Maanpuoustushenkinen reservin kapteeni suoritti varusmiespalveluksensa ja ansaitsi hyppääjän siipensä laskuvarjojääkärikoulussa.
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,
Viikon turkulainen Rauno Ruoho
Kuvateksti: Rauno Ruoho ja Seela Merikoski painavat pitkää päivää. Kuva: Nova Talent Rane tuntee suuruuden ekonomian Kapinavuonna 1918 perustivat Kaarlo
Viikon turkulainen Jukka Hyönä
Hyönä tietää, mitä lukiessa tapahtuu Lukeminen saattaa tuntua tavanomaiselta toiminnalta, mutta kun sukeltaa hieman syvemmälle lukemisprosessiin, avautuu kiehtovia näköaloja.
Viikon turkulainen Alisa Launonen
Alisa on nopea, kestävä ja voimakas. Toistaiseksi nuorimmaksi Viikon turkulainen -sarjassa esitellyksi henkilöksi pääsee tällä viikolla naantalilainen. Pätevöitymisen turkulaiseksi