Viikon turkulainen Kari Selinheimo

 

Kari Selinheimo oli Booktorin isä

Kun vanhoja ja uusia kirjoja rakastavien Booktori-tapahtuma ensi viikolla valtaa Vanhan suurtorin maiseman, on hyvä muistella kiintoisaa ihmistä ja elämäntarinaa tämän 25 vuotta täyttävän  messun takana.

Kari Selinheimo isä, majuri  Osmo Selinheimo oli 18 -vuotiaana vapaussotaan ilmoittautunut ammattisotilas.  Karin setä Oras Selinheimo komensi kovia kokeneita joukkoja, kun Kiestingin mottia purettiin. Mukana niissä rämpi vielä keskenkasvuisena vapaaehtoisena tämän kirjoittajan isäkin.

Karista ei tullut sotilasta vaan kulttuuripersoona.  Hän pääsi opiskelemaan  Suomen Teatterikoulun ohjaajalinjalle vuonna 1965 ja kuului Lapualaisoopperan ja Vanhan valtaajien sukupolveen.

Tie vei pois Helsingistä, Selinheimosta tuli Seinäjoen, Kajaanin ja Kemin teatterien johtaja. Varsinkin Kajaanin vuodet 1973 – 82 olivat merkittäviä, niiden aikana Selinheimo vaikutti voimakkaasti siihen, että Kajaani sai alueteatterin statuksen.

Viisikymppisenä, vuonna 1993, Selinheimo katsoi saaneensa tarpeekseen teatterista. Hän ilmaantui Turkuun ja perusti Puutorin laidalle antikvariaatti Omituisten opusten kaupan. Kun Puutorin vessa neljä vuotta myöhemmin muutettiin ravintolaksi, alkoi yhteistyö, jolla autioksi koettua Puutoria koetettiin elävöittää. Kari sanoi liikkeensä ovelta katsoessaan, että ”tuossa meillä on leikkikenttä, jolla kukaan ei leiki”. Booktorin syntysanat oli näin lausuttu, Kari oli idean isä, mutta toteuttamisen moottorina oli hänen poikansa Niko, vilkkaana säntäilevä ideamylly.  Puutorin Vessan vaihdettua omistajaa Booktori muutti maisemaa ensin jokirantaan, josta viime vuonna siirtyi vanhalle suurtorille. Kari Selinheimo kuoli vuonna 2023 muistisairauden runtelemana. Jo neljä vuotta aiemmin oli  syöpä vienyt Nikon. Booktorilla kulttuuriperheen muisto yhä elää.

Markku Heikkilä

Kuvateksti: Kari ja Niko Selinheimo Puutorilla Booktorilla 2012.

Viikon turkulainen Matti Vapaavuori

  Suomen ensimmäinen nukkumatti Tälle viikolle sattuvaan unikeopäivään liittyen voidaan viisastella, että Turku on ollut edelläkävijä monessa asiassa, myös nukuttamisessa-

Lue lisää

Viikon turkulainen Aliisa Soini

  Aliisa on altaiden perhonen  Uintihelteet, lopultakin. Useimmat meistä  pulahtavat altaaseen tai  luonnonvesiin vilvoitellakseen, mutta on heitäkin, jotka uimasilleen heittäytyessään 

Lue lisää

Viikon turkulainen Jukka Heikkilä

  Jukka Heikkilä on jätehuollon kunkku Topinojan jätekeskuksen nurkilla taidetaan syyskuussa nautiskella kakkukahvit. Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilällä tulee silloin

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset