Viikon turkulainen Kalle Mäkinen

Amsterdamin olympialaisten turkulaiset kultapojat Paavo Nurmi, painisankari Kalle Mäkinen ja Harri Larva

Kalle väänsi kultaa

Painia on vanhastaan pidetty pohjalaisten leipälajina. Yleistys ontuu pahan kerran, sillä yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä painisalien sankareista oli turkulainen, Maarianhaminassa tosin syntynyt, mutta ikänsä Turun Rientoa ja Turun Woimamiehiä edustanut Kaarlo ”Kalle” Mäkinen. Muitakin huippupainijoita on Turusta marssinut maailman molskeille.

88 vuoden kunnioitettavassa iässä vuonna 1980 kuollut Kalle Mäkinen voitti olympiakultaa Amsterdamin kisoissa vuonna 1928 ja hopeaa neljä vuotta aiemmin Pariisissa. Maailmanmestaruuksia tuli kaksista kisoista, Suomen mestaruuden 60-kiloisten sarjassa otellut Kalle väänsi neljästi.

Siviilissäkin jäntevä lihaksisto oli tarpeen: Kaarlo Mäkinen oli ammatiltaan poliisi.

Vuoden 1928 Amsterdam oli turkulaisittain suurmenestys. Turusta lähti kisoihin yhteensä kolme urheilijaa, jokainen heistä palasi kotiin kultamitali kaulassa. Kaarlo Mäkisen lisäksi kultaa toivat juoksijat Paavo Nurmi ja Harri Larva.

Turun Woimamiehet vaalii  Kalle Mäkisen muistoa järjestämällä vuosittain Mäkisen muistopainit. Tapahtuma on kerännyt yhteen maamme huippupainijoita, lisäksi kisoihin on osallistunut myös nimekkäitä Ruotsin, Norjan ja Viron painijoita.

 

Uutissi Turust

Turust. fi on “Uutissi Turust” Facebook-sivuston sisarus.

“Uutissi Turust” on positiivine Facebook-sivusto, jolla on jo yli 59 000 seuraajaa. Meijän FB tavotta kuukaures lähes puali miljoona ihmist, ja sitoutuneitten määrä kasva kova faartti. Huumori ja yhres tekemine on meill tärkkiöi asioi.
Turust.fi sivult sää voit lukke Uutissi Turust jutui ja muutaki kiva. Tutustu Turunalueen yrityksiin ja palveluihin.



+358 44 5583151
https://www.turust.fi/
petri@turust.fi

Sivumme Facebookissa