Viikon turkulainen Ismo Kallio

 

Paljon muutakin kuin Vara-Manu

Ida Alberg -palkinnolla, Pro Finlandia -mitalilla  ja lukuisilla muilla huomionosoituksilla palkittu näyttelijälegenda Ismo Kallio loisti sadoissa rooleissa niin näyttämöllä kuin elokuvissakin. Silti monille tulee hänen nimensä kuulemisen jälkeen ensimmäisenä mieleen imitaatiohahmo Mauno Koivistosta, rooli joka toi ramppien veteraanille liikanimen Vara-Manu.  Niin usein käy: Hamletit unohdetaan, Turhapurot muistetaan.
Mauno Koiviston matkiminen kävi  helposti, sillä vuonna 1935 syntyneelle Kalliolle Turun murteen nuotti oli selkäytimessä ja  kun ulkonäkökin vielä sattui lähelle Manun (Tai Maukan, niin kuin Turussa nuoruusvuosina kutsuttiin) habitusta, oli ”varapresidentti” valmis.
Sitä harvemmin muistetaan, että Ismo Kallio teki merkittävän uran myös opettajana teatterikorkeakoulussa, näytteli komisario Susikoskea toisen turkulaisen Yrjö Nortan ohjaamassa elokuvassa  ja levytti paitsi humoristisia renkutuksia, myös Kai Chydeniuksen säveltämiä Eino Leinon runoja.
”Mies voi lähteä Turusta, mutta Turku ei lähde miehestä” on tuttu sanonta, joka sopii Ismo Kallioon erinomaisesti. Turkuun hän lopulta päätyi: hautapaikka löytyy Vasaramäen kalmiston vanhojen lehmusten alta.
Kuva: Ismo Kallio komisario Susikoskena elokuvassa Kolmas laukaus vuonna 1959.
Viikon turkulainen Karri Salmi

Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä  Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu

Lue lisää

Viikon turkulainen Jari Salonen

Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo  Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen

Lue lisää

Viikon turkulainen Eero Harkke

Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset