Eva on Park Hotellin sielu
Puolalanpuiston kupeessa nököttävässä viehättävässä jugendtalossa sijaitseva Park Hotel on pala Keski-Eurooppaa keskellä Turkua. Perhehotellin tunnelma on omaa luokkaansa ja tunnelman luojana on ylittämätön sydämensä hotellilleen antanut Eva Dziezic, joka puolisonsa Zbigniewin ja poikansa Saul Paavolan kanssa alkoi pyörittää Park Hotelin liiketoimintaa jo vuonna 1991.
Eva sipsutteli yli 80 vuoden rajapyykin jo vuosi sitten, mutta jatkaa yhä Parkin hengettärenä tehden jatkuvasti työvuoroja. Vauhtia hidasti äskettäin sattunut liukastumistapaturma, mutta nyt Eva on taas palannut sisukkaasti respan tiskin taakse.
Park Hotel on osa Turun teollisuus-ja liike-elämän historiaa. Alunperin rakennus oli Chrichtonin telakan johtajan Johan Edward Eagerin asunto, sitten saksalainen kauppias Kurt Sperrhaken ja tämän Hilma-vaimon koti. Vuonna 1955 kiinteistö muuttui Turun Marttayhdistyksen emäntäkouluksi, jona se toimi 1980-luvulle asti. Silloin talon osti Hesburger -ketjua luomassa ollut Heikki Salmela, joka muutti rakennuksen Turun ensimmäiseksi boutique-hotelliksi. Hotellinjohtajaksi palkattiin tuolloin jo pitkän uran eri hotelleissa tehnyt pitkälinjan hotelliammattilainen Eva. Lama-aika olisi kaatanut Parkin, ellei Eva puolisoineen olisi ensin vuokrannut taloa ja sitten ostanut hotellia perheelle.
Park Hotellin tunnelmanluojista puhuttaessa ei vieläkään voi unohtaa papukaija Jaakkoa, joka oli maankuulu seurustelutipu ja omistajiensa sydänkäpy. Jaakko ostettiin lemmikkieläinkaupasta ja se ehti rupatella asiakkaille mukavia 30 vuoden ajan ennen kuin kaikkien valtavaksi suruksi nukkui pois vuonna 2018.
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Julia Virta – ihmisten auttaminen sai uuden suunnan
Julia Virta on kulkenut mielenkiintoisen tien kiinteistönvälittäjäksi. Takana on pitkä työura hoitoalalla, mutta halu oppia uutta ja rakentaa itselleen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Juuso Toivonen – asuntokaupassakin tarvitaan vauhtia, tavoitteita ja ihmisiä
Turun asuntomarkkinoilla työskentelee mies, jolle paikallaanolo ei ole koskaan ollut se kaikkein luontevin olotila. Juuso Toivonen toimii REMAX Ainoan