Esko tuntee mustien aukkojen röyhtäilyt
Turun yliopiston avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja tunnetaan säihkyvänä tieteellisen tiedon kansanomaistajana. Hänen kirjoittamansa tietokirjat ovat tavoittaneet kymmentuhantisen yleisön ja uutta kirjaa pukkaa markkinoille melkein joka vuosi. Vuonna 1951 Sodankylässä syntynyt guru on elävä osoitus siitä, että uteliaisuuden ja uuden ihmettelyn ei tarvitse loppua eläkeiän alkaessa.
Menestys kansanomaisen tekstin tekijänä peittää alleen sen tosiasian, että Valtaojan tutkijanura on kansainvälisessä mielessä yksi suomalaisista menestystarinoista. Kun mieheltä itseltään kysyy, mitä hän on tutkinut, hän naurahtaen sanoo tutkivansa, miten mustat aukot röyhtäilevät. Nämä usein galaksien keskustoissa majailevat valtavat massakeskittymät ovat painovoimaltaan niin uskomattomia, että edes valo ei pääse niistä pakenemaan. Mutta plasmasuihkuja niistä saatta singahtaa: niiden ominaisuuksia Valtaoja tuntee ehkä enemmän kuin kukaan muu ihminen maailmassa.
Esko Valtaojan mainioihin piirteisiin kuuluu se, että hän tuon tuosta kirjoittaa myös oman alansa ulkopuolisista asioista, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja on innokas kulttuurialan puolustaja. Nuo ovat asioita, joista välillä sataa kritiikkiäkin. Suomessa pidetään sopimattomana, jos joku touhuaa oman kuplansa ulkopuolella.
Kuva: Public Domain
Viikon turkulainen Pepe Gonzales
Pepe ei kunkulle liputa Barcelona ei ole erityisen kuningasmielinen kaupunki. Sillä on villiä anarkikstista taustaa, joka huipentui sisällissodan heinäkuussa
Viikon turkulaiset Luka ja Nooa Marttila
Marttilan veljekset Veljesten valioita Varsinais-Suomi on lentopallon huippumaakunta. Lajin ykköskaupunki ei kuitenkaan ole ollut Turku, sillä kovimmat seuramuistot on
Viikon turkulainen Kimmo Suonpää
Kimmo Suonpää on saanut julkisuutta f-alkuisissa projekteissa, Funikulaarissa ja Fuugassa. Suonpää onnistui Fuugan soitossa Sen, että joku rakennus valmistuu
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen