Elokuun alussa Aino Suni näytti vauhtivahvuuttaan Turussa voittamalla Tilastocupin 800 metin juoksun, omalla enmnätyksellään taas, tietysti.
Aino etenee ihmevauhtia
Viime viikolla esiteltiin viikon turkulaisena Ruotsi-otteluiden sankari Jussi Rintamäki. On paikallaan muistuttaa, että maaotteluissa tärkeitä pisteitä ovat myös ne, jotka tulevat muiden kuin ykkössijalle yltäneiden ansiosta. Yksi viime viikonvaihteen sankareista oli naisten 5000 metrin juoksussa kolmanneksi omalla ennätysajallaan kirinyt Urheiluliiton Aino Suni.
Aino on ihmeellinen tapaus yleisurheilijana. Vielä kaksi vuotta sitten hän oli omaksi ilokseen juokseva harrastaja, mutta parin vuoden tehotreenillä hänestä on kehkeytynyt maastojuoksun Suomen mestari, Kalevan kisojen pronssimitalisti ja nyt myös. maaottelukolmonen.
Aino on kotoisin Hämeen Hausjärveltä, mutta muutti Turkuun kuutisen vuotta sitten. Hän työskentelee tutkimuskoordinaattorina lääkekehityksen parissa Turun yliopistossa. Juoksua hän on harrastanut kauan, jutta vain omaksi ilokseen. Maarian Mahdin Tulppaanijuoksussa keväällä 2023 Turun Urheiluliiton Rami Urho kiinnitti huomiota lahjakkaan oloiseen kipittäjään ja tuli kysymään, haluaisiko tämä liittyä valmennustiimiin. Kehitys on ollut huimaa ja kestävyysjuoksijaksi vielä hyvin nuoren Ainon parhaat menestykset ovat varmasti vielä edessä.
Viikon turkulainen Kimmo Suonpää
Kimmo Suonpää on saanut julkisuutta f-alkuisissa projekteissa, Funikulaarissa ja Fuugassa. Suonpää onnistui Fuugan soitossa Sen, että joku rakennus valmistuu
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee