Kuva: Heikki Junnila
Pajusirkku (Schoeniclus schoeniclus) on sirkkujen sukuun kuuluva pieni, rannoilla elävä varpuslintu.
Pajusirkun pituus on 14–16 cm ja paino 18–20 grammaa. Koiras on naarasta kookkaampi. Koiraalla on musta pää, valkoinen kaulus ja ruskeat siivet. Naaraalta puuttuu pään mustavalkea kuviointi. Tumman pyrstön reunasulat ovat valkoiset. Lajin nokka on pienehkö, mutta kuitenkin selvästi siemensyöjän nokka. Tavallisesti pajusirkun näkee istumassa ruo’on tai pensaan latvassa, missä se esittää yksinkertaisen, jankuttavan laulunsäkeensä. Valppaana ollessaan se näpäyttelee pyrstöään sivulle. Kutsuääni on korkea ”tsiy”. Nuori lintu muistuttaa naarasta. Elo–syyskuussa tapahtuvan sulkasadon jälkeen myös vanhan koiraan puku on naarasmainen. Talven aikana pään höyhenten ruskeat kärjet kuluvat vähitellen pois, ja näkyviin tulee mustavalkea kuviointi. Nuoren ja vanhan voi sulkasadon jälkeen erottaa ainoastaan sulkien kulumisasteen perusteella.
Pajusirkku on muuttolintu. Useimmat linnut talvehtivat etelässä, suomalaiset pajusirkut Keski-Euroopassa, lähinnä Italiassa ja Sveitsissä. Pieni määrä talvehtii Etelä-Suomen laajoissa ruovikoissa. Kevätmuutto tapahtuu maalis–huhtikuussa, syksyllä linnut lähtevät syys–lokakuussa sulkasadon jälkeen. Pajusirkut eivät kerää yhtä suuria rasvavarastoja kuin kerttuset, koska niiden muuttomatka on lyhyempi. Muutto tapahtuu pääasiassa öisin, ja perillä Italiassa pajusirkut ovat marras-joulukuussa.
Pajusirkku on rantojen ja kosteikkojen pesimälintu. Se on yleinen merenlahtien ja järvien järviruohikoissa ja rantaluhdilla, järvien ja jokien pajukoissa sekä Lapin soiden vaivaiskoivikoissa. Muuttoaikoina lajia tavataan myös pelloilla ja rikkaruohostoissa.
Naaras rakentaa ruohonkorsista pesän tavallisesti maahan tai matalalle pensaaseen, hyvään piiloon. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun puolivälin paikkeilla. Naaras munii tavallisesti viisi oliivinväristä, täplikästä munaa. Haudonta kestää vajaa kaksi viikkoa, ja molemmat puolisot hautovat, naaras tosin enemmän. Poikaset viipyvät pesässä pari viikkoa, ja emot huolehtivat niistä vielä parisen viikkoa. Pajusirkku pesii usein kahdesti kesässä. Koiraalla saattaa olla kaksi naarasta. Sukukypsiä pajusirkut ovat yksivuotiaina.
Pajusirkku syö kesällä hyönteisiä, matoja ja nilviäisiä, syksyllä ja talvella siemeniä ja jyviä. Talvella se syö erityisesti järviruo’on siemeniä. Poikasia ruokitaan selkärangattomilla ja hyönteisten toukilla.
Koska pajusirkku syö pääasiassa siemeniä, se ei ole riippuvainen hyönteisten massaesiintymisistä ja pystyy viettämään elämänsä pääosan viileissä olosuhteissa.
Vanhin suomalainen rengastettu pajusirkku on ollut vähintään 8 vuotta, 5 kuukautta ja 22 päivää vanha.
Viikon luontokuva – Mandariinisorsa
Kuva: Heikki Junnila Mandariinisorsa (Aix galericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta,
Viikon luontokuva Sinirinta
Kuva: Heikki Junnila Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu. Sinirinta on 13–15 cm pitkä. Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka
Viikon luontokuva -Valkoposkihanhi
Kuva: Heikki Junnila Suomessa ensimmäinen pesintä löydettiin Inkoon saaristosta vuonna 1981, ja kantaa on sen jälkeen lisätty istutuksilla eläintarhoista, kuten
Viikon luontokuva -Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi pesii lähes koko Euroopassa ja suuressa osassa Aasiaa Japaniin saakka. Suomessa se pesii yleisenä koko maassa
Viikon luontokuva -Mustaviklo
Kuva: Heikki Junnila Mustaviklo (Tringa erythropus) on pilkullinen kahlaaja. Mustaviklo on arktinen lintu, jonka lisääntymisalueisiin kuuluvat Fennoskandia. Lintu talvehtii Välimerellä,
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes muovisen näköiset punaiset jalat ja nokka. Höyhenpeite on ruskeankirjava, sen valkeat alueet yläperässä
