Kuva: Heikki Junnila
Pajusirkku (Schoeniclus schoeniclus) on sirkkujen sukuun kuuluva pieni, rannoilla elävä varpuslintu.
Pajusirkun pituus on 14–16 cm ja paino 18–20 grammaa. Koiras on naarasta kookkaampi. Koiraalla on musta pää, valkoinen kaulus ja ruskeat siivet. Naaraalta puuttuu pään mustavalkea kuviointi. Tumman pyrstön reunasulat ovat valkoiset. Lajin nokka on pienehkö, mutta kuitenkin selvästi siemensyöjän nokka. Tavallisesti pajusirkun näkee istumassa ruo’on tai pensaan latvassa, missä se esittää yksinkertaisen, jankuttavan laulunsäkeensä. Valppaana ollessaan se näpäyttelee pyrstöään sivulle. Kutsuääni on korkea ”tsiy”. Nuori lintu muistuttaa naarasta. Elo–syyskuussa tapahtuvan sulkasadon jälkeen myös vanhan koiraan puku on naarasmainen. Talven aikana pään höyhenten ruskeat kärjet kuluvat vähitellen pois, ja näkyviin tulee mustavalkea kuviointi. Nuoren ja vanhan voi sulkasadon jälkeen erottaa ainoastaan sulkien kulumisasteen perusteella.
Pajusirkku on muuttolintu. Useimmat linnut talvehtivat etelässä, suomalaiset pajusirkut Keski-Euroopassa, lähinnä Italiassa ja Sveitsissä. Pieni määrä talvehtii Etelä-Suomen laajoissa ruovikoissa. Kevätmuutto tapahtuu maalis–huhtikuussa, syksyllä linnut lähtevät syys–lokakuussa sulkasadon jälkeen. Pajusirkut eivät kerää yhtä suuria rasvavarastoja kuin kerttuset, koska niiden muuttomatka on lyhyempi. Muutto tapahtuu pääasiassa öisin, ja perillä Italiassa pajusirkut ovat marras-joulukuussa.
Pajusirkku on rantojen ja kosteikkojen pesimälintu. Se on yleinen merenlahtien ja järvien järviruohikoissa ja rantaluhdilla, järvien ja jokien pajukoissa sekä Lapin soiden vaivaiskoivikoissa. Muuttoaikoina lajia tavataan myös pelloilla ja rikkaruohostoissa.
Naaras rakentaa ruohonkorsista pesän tavallisesti maahan tai matalalle pensaaseen, hyvään piiloon. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun puolivälin paikkeilla. Naaras munii tavallisesti viisi oliivinväristä, täplikästä munaa. Haudonta kestää vajaa kaksi viikkoa, ja molemmat puolisot hautovat, naaras tosin enemmän. Poikaset viipyvät pesässä pari viikkoa, ja emot huolehtivat niistä vielä parisen viikkoa. Pajusirkku pesii usein kahdesti kesässä. Koiraalla saattaa olla kaksi naarasta. Sukukypsiä pajusirkut ovat yksivuotiaina.
Pajusirkku syö kesällä hyönteisiä, matoja ja nilviäisiä, syksyllä ja talvella siemeniä ja jyviä. Talvella se syö erityisesti järviruo’on siemeniä. Poikasia ruokitaan selkärangattomilla ja hyönteisten toukilla.
Koska pajusirkku syö pääasiassa siemeniä, se ei ole riippuvainen hyönteisten massaesiintymisistä ja pystyy viettämään elämänsä pääosan viileissä olosuhteissa.
Vanhin suomalainen rengastettu pajusirkku on ollut vähintään 8 vuotta, 5 kuukautta ja 22 päivää vanha.
Viikon luontokuva -Laulujoutsen
Kuva: Heikki Junnila Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin
Viikon luontokuva -Halli eli harmaahylje
Kuva: Heikki Junnila Halli eli harmaahylje (Halichoerus grypus) on suurikokoinen hyljelaji, jota tavataan Pohjois-Atlantin läntisten ja itäisten rannikkojen läheisyydessä sekä
Viikon luontokuva -Rupikonna
Kuva: Heikki Junnila Rupikonna (Bufo bufo), arkikielessä joskus rupisammakko, on konnalaji, jota tavataan lähes koko Euroopassa, Irlantia, Pohjois-Skandinaviaa ja joitakin
Viikon luontokuva Supikoira
Kuva: Heikki Junnila Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on alun perin Itä-Aasiasta kotoisin oleva pienikokoinen ja pitkäkarvainen koiraeläinlaji. Suomeen se on vaeltanut
Viikon luontokuva -Orava
Kuva: Heikki Junnila Orava (Sciurus vulgaris) on jyrsijöiden lahkoon kuuluva nisäkäslaji. Oravaa esiintyy Euraasian pohjoisosien metsissä ja suurimmassa osassa Eurooppaa.
Viikon luontokuva Isokoskelo
Kuva: Heikki Junnila Isokoskelo (Mergus merganser) on iso vesilintu, joka muistuttaa ruumiinmuodoltaan vähän silkkiuikkua. Isokoskelolla on uikkumainen mustavalkea vartalo, pitkähkö
