Kuva: Heikki Junnila
Harakan suomenkielinen nimi on balttilaisperäinen, ja nimi on suomessa vanha ja vakiintunut. Keuruulla harakasta käytettiin myös nimeä kuolemanilmoittaja ja Halikossa pirunharakka.
Harakka on 40–51 senttimetriä pitkä, josta pyrstön osuus on 20–30 senttiä. Väritykseltään harakka on mustavalkoinen lintu, jolla on vihreähohtoinen pyrstö. Koiraan pyrstö on yleensä naaraan pyrstöä pitempi. Pohjois-Afrikkalaisella mauretanica-alalajilla on silmän takana paljas sininen alue.
Harakan ääntely on käheää ja epämusikaalista räkätystä. Harakan laulu, jota kuulee harvoin, lähinnä maalis–toukokuussa, on hiljaista kitisevistä ja kirskuvista äänistä sekä matkinnoista koostuvaa rupattelua.
Suomessa harakka pesii koko maassa, mutta kanta harvenee pohjoiseen päin mentäessä. Nykyisin Suomessa pesii 140 000–200 000 paria. Suomen harakkakanta taantui 1940–1950-luvuilta 1970-luvulle. Harakan vainoaminen väheni 1960–1970-luvuilla, jolloin se alkoi levitä myös kaupunkeihin ja harakkakanta kasvoi 1970- luvulta 1980-luvun lopulle.Harakka on pääosin paikkalintu, mutta nuoret yksilöt saattavat kierrellä syksyisin.
Harakka rakentaa katollisen, pyöreän pesän puuhun tai pensaaseen. Naaras munii maalis–toukokuussa 5–8 vihertävää ja ruskeapilkkuista munaa ja hautoo niitä 21–22 vuorokautta. Emot ruokkivat poikasia pesään 24–30 vuorokautta.
Harakka on kaikkiruokainen; se syö hyönteisiä, matoja, siemeniä, hedelmiä ja jätteitä ja ryöstelee lintujen munia ja poikasia.
Harakka vierailee usein myös lintujen talviruokintapaikoilla. Ruokintapaikallakin harakalle kelpaa melkein mikä tahansa ruoka. Harakan erityistä herkkua ovat kuitenkin auringonkukansiemenet, pähkinät sekä tali ja rasva.
Harakka esiintyy myös sanonnassa mennä harakoille. Sitä käytetään, kun jokin asia menee hukkaan tai hyödyttömään tarkoitukseen. Esimerkiksi jos lämpö karkaa talon sisältä ulos, sen sanotaan menevän harakoille.
Harakkaa on pidetty huonomaineisena lintuna koko Euroopassa, mutta esimerkiksi Kiinassa se on hyvän onnen siivekäs. Harakan kuvia on siellä käytetty mm. häiden yhteydessä ja sen nauru on tiennyt hyviä uutisia tai mieluisia vieraita.
Viikon luontokuva -Tylli
Kuva: Heikki Junnila Tylli (Charadrius hiaticula) on kahlaajiin kuuluva rantalintulaji. Tyllillä on harmaanruskea selkä ja siivet, valkea vatsa ja musta
Viikon luontokuva – Rantasipi
Kuva: Heikki Junnila Rantasipi (Actitis hypoleucos) on yleensä noin 20 senttimetriä pitkä, vesistöjen liepeillä pesivä kurppien heimoon kuuluva kahlaaja. Sen
Viikon luontokuva -Punajalkaviklo
Kuva: Heikki Junnila Punajalkaviklo (Tringa totanus) on punajalkainen kahlaaja. Lajin nimesi Carl von Linnè 1758. Punajalkaviklolla on kirkkaanpunaiset, lähes
Viikon luontokuva -Pikkukuovi
Kuva: Heikki Junnila Pikkukuovi (Numenius phaeopus) on runsaslajiseen kurppien (Scolopacidae) lintuheimoon kuuluva kahlaaja. Linnun pituus on 37–45 cm, siipien kärkiväli
Viikon luontokuva -Liro
Kuva: Heikki Junnila Liro on muuttolintu, joka talvehtii Afrikassa ja Aasian eteläosissa sekä Australiassa. Suomeen lirot saapuvat huhti–toukokuun vaihteessa ja
Viikon luontokuva -Kuovi
Kuva: Heikki Junnila Kuovi eli vanhalta nimeltään isokuovi (Numenius arquata) on Euroopan suurin kahlaajalaji. Tämä varhain palaava muuttolintu esiintyy myös
