Meidän tutuin joulukukka on Hyasintti. Niin rakastettu ja vihattu. Toiset tykkäävät tuoksusta ja joulu ei sitä ilman tule. Toiset taas lähes vihaavat, kun tuoksu tulee nenään ja nuha iskee. Väittäänpä tuoksusta jonkun päänsärkyäkin saavan.
Ennen muinoin noita valloittavia tuoksuja tuoksuteltiin Välimeren pohjukan maissa, mistä tuo kaunis sipulikukka on kotoisin. Nykyistä Turkkia ja Syyriaa, kun tämän päivän karttaa katsomme. Sieltä se levisi kreikan kautta Euroopan rikkaimmiston linnoihin ja kartanoihin kauppiaiden tuomina. Siellä se kukoisti vuosia taidokkaiden puutarhureiden hoidossa. Hollantilaiset, nuo mahtavat kauppiaat, aloittivat hyasintin kaupallisemman viljelyn 1700 luvulla. Silloin alkoi myös muut sipulikukat nousta suosioon uskomattomaan varakkaan väestön keskuudessa. Silloin alkoi sipulien jalostus ja niitä risteytettiin uusien värien ja komeamman kukinnon toivossa. Taitavina jalostajina he siinä myös onnistuivat ja siitä se miljoonien kukkasipulien maailmanlaajuinen kauppa lähti. Hollanti on vieläkin maailman suurin kukkasipulien tuottaja.
Ensimmäisten hyasinttien tiedetään tulleen Suomeen 1879. Helsinkiin perustettuun Suomen ensimmäiseen kukkakauppaan, joka sijaitsi Etelä-esplanadilla. Kaupan oli vuotta aiemmin perustanut Chrstian Bonhof. Hän aloitti suomen kukkakauppa perinteen. Toki Suomessa oli myyty kukkia muun Euroopan tapaan toreilla ja yleisillä kauppapaikoilla. Sen jälkeen hyasintista on tullut koko kansan kasvi ja joulun airut. Nykypäivänä hyasintteja hyödetään suomen joulumarkkinoille hieman alle 3 miljoonaa. Niiden lisäksi tuodaan paljon hollannissa kasvatettuja hyasintteja. Hyasintti onkin meillä melkeinpä suositun joulukukka. Nykyään hyasinttia saa jo useissa eri väreissä ja kokoluokissa. Myynnissä on myös multiflora hyasinttia, joka on luonnollista kasvia muistuttava, monin pienin kukkavarsin kukkiva ihanuus.
Nopee viel hoito-ohjeet.
Kastele niukasti, mutta kastele kuitenkin. Mielellään kylmällä vedellä ja oikeasti vähän kerrallaan. Voit säästää kasvin kevääseen, sitä hieman kastelemalla ja lannoittamalla. Kun maa sulaa istuta kukkapenkkiin, noin viidentoista sentin syvyyteen ja toivo, että myyrät eivät syö. Kukkii ehkä seuraavana keväänä uudelleen.
Kukikast joulun aikaa
Puutarhuri kukkakauppias
Tomi Simolin
info@kukkamaa.fi
“Mikä arvonlisäveroton siivous oikein on?” – selvitimme asian
Moni suomalainen maksaa siivouspalveluista enemmän kuin olisi tarpeen – usein ihan tietämättään. Halusimme ottaa selvää, mistä arvonlisäverottomassa siivouksessa on kyse
Raisiossa pitkään toiminut Kone-Viitasalo on nyt nimellä Oikea Konekauppa
Raisiolainen osaaminen kasvaa valtakunnalliseksi – Oikea Konekauppa palvelee nyt koko Suomea Raisiossa pitkään toiminut Kone-Viitasalo on ottanut uuden suunnan
Wulff Works yhdistää oikeat tekijät ja työpaikat tehokkaasti sekä vastuullisesti
Wulff Works on kotimainen henkilöstöpalveluyritys, joka tarjoaa henkilöstövuokrausta ja rekrytointipalveluja yritysten muuttuviin tarpeisiin. Toiminnan periaatteena on yhdistää oikeat tekijät
Kaarinan Autolasissa asiakaspalvelu kaiken keskiössä
Kokenutta osaamista autolasialalla – Kaarinan Autolasi palvelee asiakkaan arkea helpottaen Autolasiala on muuttunut valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Yksi muutoksen läheltä
Luottamus on onnistuneen asuntokaupan tärkeimpiä tekijöitä.
RE/MAX Ainoan Tomi Lindfors – käytännön kokemusta ja asiakaslähtöistä välitystyötä 50-vuotias Tomi Lindfors on perheenisä Pöytyältä, jonka arki rakentuu
Asiakkaat kohdataan rennosti ja ystävällisesti, kuunnellen aidosti ja ilman turhaa jännitystä.
Ville Santala – paljasjalkainen turkulainen, joka kohtaa ihmiset rennosti Ville Santala on paljasjalkainen turkulainen ja RE-MAX Ainon välittäjä, jolle