Turun nuorisovaltuustolta voi hakea rahoitusta nuorten omille hankkeille

 

Hankerahaa voi hakea ryhmä, jossa on vähintään kolme 13–19-vuotiasta Turussa asuvaa tai opiskelevaa nuorta.

 

Turun nuorisovaltuusto tukee vuosittain yhteensä 10 000 eurolla nuorten itse ideoimien toiminnallisten hankkeitten toteuttamista. Rahoitusta voi hakea kerran vuodessa ja yhdelle hankkeelle myönnetään enintään 2000 euroa. Vuonna 2022 hankerahan hakuaika alkaa maanantaina 17.1. ja päättyy sunnuntaina 13.2.

Nuorten toivotaan ideoivan tapahtumia tai toimintaa, joihin mahdollisimman moni voi osallistua. Kyseessä voi olla esimerkiksi teemapäivä, konsertti, disko, retki, luento tai kurssi, joka ei muuten toteutuisi. Viime vuonna hankerahalla toteutettiin muun muassa koulutusretkiä saaristoon, eläinavusteinen toimintapäivä, ja syrjintää ja kiusaamista ehkäisevä hanke.

Nuorisovaltuuston puheenjohtajisto karsii hankkeet, jotka eivät täytä hankehaun sääntöjä. Hankkeita ideoineet nuoret esittelevät hankeideansa nuorisovaltuuston kokouksessa Turun kaupungintalolla 16.3.2022. Nuorisovaltuusto valitsee äänestämällä ne ideat, jotka saavat rahoitusta. Hankkeet toteutetaan vuoden 2022 aikana.

Hakulomake verkossa: http://lomakkeet.turku.fi. Hankehaun säännöt ja muuta lisätietoa löytyy Nuorisovaltuuston verkkosivuilta: www.turku.fi/nuvaraha

Turun nuorisovaltuusto on vaaleilla valittu sitoutumaton Turussa asuvia ja opiskelevia nuoria edustava vaikuttajaryhmä, joka ajaa nuorten etuja.

Avainsanat: #nuoret

Viikon turkulainen Kalervo Väänänen

  Saaristomeri pelastuu Väänäsen opein Turun yliopiston rehtorina  kymnmenvuotisen uran tehnyt Kalervo Väänänen ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan eläköitymisensä jälkeen.

Lue lisää

Star Tours -Matkoja vuodesta 1986

  Olemme henkilökohtaiseen palveluun ja helppoon asiointiin panostava matkatoimisto. Järjestämme pakettimatkoja ympäri vuoden sekä Suomeen että ulkomaille, aina päivän mittaisista

Lue lisää

Helatorstai meillä ja muualla

  🇫🇮 Helatorstai vanhoissa suomalaisissa perinteissä Vaikka helatorstai on kristillinen juhla, siihen on Suomessa yhdistynyt esikristillisiä kevätperinteitä, etenkin maaseudulla. Tässä

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset