Tepsin ja HIFKin matseissa kohdellaan kaltoin niin maaliverkkoja kuin vastustajiakin. Jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen uskoo, että pudotuspeleissä molemmat valmennustiimit painottavat kurinalaisuutta.
Turkulaisittain kevät alkaa todellisella herkkupalalla, sillä Turun Palloseura kohtaa puolivälierissä Helsingin IFK:n. Ottelusarja käynnistyy sunnuntaina 27.3. Turun Artukaisissa. Jatkoon pääsee neljällä voitolla.
Niin ikään pääkaupungista ponnistava Helsingin Jokerit mielletään usein Turun Palloseuran arkkiviholliseksi, mutta tunnetta piisaa myös mustavalkoisten ja petopaitojen kohtaamisissa.
Tepsin ja HIFKin kohtaamisissa on totuttu siihen, että katsojalle tarjotaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita koko rahan edestä. Itse asiassa ei ole lainkaan tavatonta, että joukkueiden välisissä kohtaamisissa tunteet käyvät kuumina, ja jäähyaitioiden luukkujen saranoita pitää öljytä illan aikana useaan otteeseen.
- Miksi Tepsin ja HIFKin välisissä otteluissa tunteet ottavat vallan kerta toisensa jälkeen? Tätä pohti Ylen suorassa lähetyksessä jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen, joka on itsekin työskennellyt Helsingin IFK:n päävalmentajana. Toimittajana oli Kalle Mäkelä. Voit katsoa tallenteen lähetyksestä Yle Areenassa.
Esimerkiksi viime joulukuussa Turussa pelatussa liigaottelussa pöllytettiin maaliverkkojen ohella vastustajan naamatauluja. Seitsemän maalin lisäksi ottelun pöytäkirjaan raapustettiin yhteensä 131 jäähyminuuttia.
Palloseuran ja HIFKin kohtaamisista ehkä parhaiten lätkäfanien muistoihin ovat jääneet vuoden 1999 finaalit, jota pidetään yhtä liigahistorian kovaotteisimpana ja likaisimpana ottelusarjana: koukkimista, repimistä, kyynärpäätaklauksia, maalivahdin jyräämisiä ja ulosajoja. Jopa katsomosta heiteltiin kolikoita ja muuta tavaraa joukkueiden vaihtoaitioihin.
– Turkulaiset ovat päässeet stadilaisten ihon sisälle historian aikana aika kovin. Tämä tulee olemaan molempien joukkueiden kannattajille ja väelle joko taivas tai maanpäällinen helvetti, Ismo Lehkonen sanoo.
Lehkosen arvion mukaan joulukuisessa pelissä haettiin ehkä jo vähän asetelmia pudotuspelien jälkeen. Vuoden 1999 finaalit herättävät muistoja.
– Jo ennen kuin peli alkoi, oli tunne, että tulee ylilyöntejä. Molemmat joukkueet hakivat pelin aikana sekä fyysistä että henkistä yliotetta. Ei pelätty, että jos lähtee lapasesta. Katsotaan sitten, mitä kurinpito keksii.
Lehkonen ennakoi, että sunnuntain pelissäkin molemmat joukkueet hakevat yliotetta.
– Molemmat puolustavat hyvin, mutta kumman hyökkäyspeli alkaa paremmin rullaamaan? Uskon, että molemmat valmennustiimit painottavat kurinalaisuutta. Hallittu kiihko on todennäköisesti molemmilla sunnuntaina näpeissään.
Kumpi menee jatkoon?
– Tepsin tilanne on se, että ulkomaalaiset eivät saavat pelata samalla tasolla kuin runkosarjassa. Heidän pitää pystyä nostamana kaksi napsua ylöspäin, sillä HIFK tulee pomminvarmasti parantamaan. TPS luottaa omiin kasvatteihinsa, muta tarvitsee ulkomaalaisten apua. Tämä on 40 prossaa Tepsille ja 60 HIFK:lle, koska ulkomaalaisosasto ei ole minua vielä vakuuttanut, Lehkonen sanoo.
Avainsanat: #kevät #pääkaupunki
Voita matka kahdelle Tallinnaan 15.9
Klikkaa linkkiä ja osallistu Facebookissa https://www.facebook.com/photo/?fbid=1561346035789864&set=a.659858589271951
Brunssi kahdelle Taiteen Talolla arvonta
Arvonta tapahtuu Facebook sivulla. Linkki arvontaan alla https://www.facebook.com/photo?fbid=1557399529517848&set=a.659858589271951
Rioni tuo palan Georgiaa Turkuun – pöytään katetaan ruokaa, tarinoita ja yhdessäoloa
Miltä tuntuisi lähteä pienelle matkalle Georgiaan – ilman lentolippua? Rionissa se onnistuu ruoan, viinin, puuhiiligrillin ja ennen kaikkea yhdessä syömisen
Punk ja Yäk 2026 Taiteen talolla – tila kuin tilauksesta
Elokuun lopussa punkataan ja yäkätään Taiteen talolla jo neljännen kerran, kun punkiin laidasta laitaan keskittyvä Punk ja Yäk-festivaali valtaa
Tapahtui tänään – 2.8.2000
Keskiviikkona 2. elokuuta 2000 Suomessa elettiin vahvan talouskasvun aikaa. Vuosituhannen vaihde toi mukanaan uskoa tulevaisuuteen, ja kuluttajien luottamus Suomen
25 paikkaa, jotka jokaisen varsinaissuomalaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään
Varsinais-Suomi on täynnä paikkoja, joissa Suomen historia, luonto ja saaristo kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Osa kohteista tunnetaan ympäri maailman, osa