Millaisiin muihin keliin vaikuttaviin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota?
Pilvisyys vaikuttaa keliin ja ennen kaikkea tien jäätymiseen. Tienhoidossa pilvisyyttä seurataan tarkasti. Kun sää on pilvinen, lämpösäteilyä palaa pilvistä takaisin tienpintaan. Mutta kun pilviverho rakoilee, säteilyjäähtyminen voimistuu, jolloin tienpinta jäähtyy ja jäätyy nopeasti.
Tienhoidossa pilvimassoja ja niiden liikkeitä ennakoidaan, mutta joskus ne saattavat tehdä tepposet ja revetä yllättäen paikallisesti.
Kelinhallintayksikössä seurataan muun muassa sääennusteita, sateliittikuvaa, tutkakuvaa, kelikameroita ja noin 500:aa tiesääanturia. Lisäksi saadaan havaintotietoa tien päältä. Jotta liikenne tiellä sujuisi, toimenpiteitä yritetään ennakoida ja esimerkiksi aamun ruuhkaliikennettä koskevat kelinhoitoon liittyvät päätökset tehdään kahden kolmen aikaan aamuyöstä.
Tiellä liikkujan on tärkeää ymmärtää, että ilman lämpötila ei ole sama asia kuin tien lämpötila. Auton käyttäytymistä tiellä kannattaa tarkkailla ja sovittaa ajonopeus keliin. Turvallista matkaa!
Lähde: YIT
Millan mielestä on aina kiva tulla töihin

Tapaan Milla Talosen viihtyisän hurmaavassa Kahvila Kisällissä, joka sijaitsee 1850-luvulla rakennetussa puutalossa aivan Luostarinmäen museokorttelin vieressä Vartiovuorenkadulla Turussa. Milla
Viikon turkulainen Kalervo Väänänen

Saaristomeri pelastuu Väänäsen opein Turun yliopiston rehtorina kymnmenvuotisen uran tehnyt Kalervo Väänänen ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan eläköitymisensä jälkeen.
Star Tours -Matkoja vuodesta 1986

Olemme henkilökohtaiseen palveluun ja helppoon asiointiin panostava matkatoimisto. Järjestämme pakettimatkoja ympäri vuoden sekä Suomeen että ulkomaille, aina päivän mittaisista
Muutami asioi ku tapahtus 1.6

🇫🇮 Suomen tapahtumia 1. kesäkuuta: 🔹 1906 – Suomeen säädettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus (voimaan 1.6.) Vaikka laki
Kesäloma alkaa kouluissa

Helatorstai meillä ja muualla

🇫🇮 Helatorstai vanhoissa suomalaisissa perinteissä Vaikka helatorstai on kristillinen juhla, siihen on Suomessa yhdistynyt esikristillisiä kevätperinteitä, etenkin maaseudulla. Tässä