Helsingin, Espoon, Tampereen, Turun, Oulun, Vantaan, Hämeenlinnan, Joensuun, Jyväskylän, Kotkan, Kouvolan, Kuopion, Lahden, Lappeenrannan, Mikkelin, Porvoon sekä Rovaniemen kaupungit valmistelevat avun antamista Ukrainalle. Osassa kaupunkeja päätökset on tehty tänään 28.helmikuuta 2022 ja osassa tarvittavat päätökset on tarkoitus tehdä luottamushenkilöelinten kokoontuessa seuraavan kerran. Kaupungit avustavat Ukrainan valtiota ja sen kansalaisia yhteensä noin 1,5 miljoonalla eurolla.
Kaupunkien avustukset tullaan antamaan joko raha-apuna tai humanitaarisena materiaaliapuna yhteistyössä Suomen valtion, avustusjärjestön tai muun luotettavan yhteistyökumppanin kautta.
– Sota Ukrainassa on aiheuttanut humanitaarisen hätätilan ja apu sodan keskellä oleville on nyt tärkeää. Kaupungit haluavat osoittaa tukensa ukrainalaisille tässä erittäin surullisessa ja järkyttävässä tilanteessa, edellä mainittujen kaupunkien pormestarit ja kaupunginjohtajat toteavat.
Kaupungit kannustavat myös muita Suomen kuntia vastaavaan yhteistyöhön ja avustamiseen.
Ukrainan valtio on joutunut sotaan Venäjän hyökättyä maahan torstaina 24.2.2022 ja Ukraina on esittänyt kansainvälisen vetoomuksen maan ja sen kansalaisten kiireellisestä tukemisesta. Monet toimijat, mukaan lukien Suomen valtio, ovat jo tehneet tukipäätöksiä Ukrainan auttamiseksi. Myös Ukrainan suurlähetystö on lähestynyt eräitä Suomen kaupunkeja avunpyynnöllä Ukrainan valtioon ja sen väestöön kohdistuneiden sotilastoimien aiheuttamien vahinkojen ja menetysten lieventämiseksi.
Avainsanat: #kevät
Katariina vaihtoi kaupungin kiireen maaseudun rauhaan – unelmat eivät pienentyneet, päinvastoin
Yrittäjä ja kaksivuotiaan Benjaminin äiti Katariina Malinen on löytänyt Taivassalosta jotakin, mitä kaupungin kiireessä oli vaikeampi tavoittaa: rauhaa ja
Nyt lähtee pikkujouluristeily lapasesta – M/S Kaaos rantautuu Turkuun!
Mitä tapahtuu, kun loistoristeilyllä kaikki ei menekään aivan suunnitelmien mukaan? Ainakin naurua, kommelluksia ja tilanteita, joissa henkilökunnan hermot joutuvat todelliseen
Rakkaus ei pääty jäähyväisiin <3
Turun nuorisotyö täyttää 80 vuotta – nuorissa on kaupungin tulevaisuus
Kuvateksti: Nuorten ystävyys, yhteisöllisyys ja tulevaisuudenusko ovat olleet Turun nuorisotyön keskiössä jo 80 vuoden ajan. Kuvituskuva. Turussa juhlitaan tänä
”Olin reissussa yksin vaan en yksinäinen”
Kaija ja Pekka ovat löytäneet Ritvan matkoilta kiinnostavia kohteita, uusia ystäviä ja huolenpitoa, jonka muistaa vielä kotiin palattuakin. Miksi valitsitte
Voita päivä Kädentaito 2026 messuille
Nyt kaikki kädentaitajat huomio Arvomme kaksi kahden hengen messupakettia. Voittajana voit ottaa ystäväsikin mukaan Tampereelle 13.11. Osallistut kisaan tykkäämällä ja