Turun kaupunki lisää jalkautuvaa nuorisotyötä Turun keskustan alueella koulujen päätösviikonloppuna 3.–4.6. Perjantai-iltana 3.6. keskustan alueella jalkautuu kolme POPPI-hankkeen työparia, lauantai-iltana 4.6. neljä. POPPI-hanke on huhtikuun lopusta saakka toiminut yhteistoimintamalli, jonka kautta on lisätty jalkautuvaa nuorisotyötä Turun ydinkeskustan alueella. Toiminta jatkuu keskustan alueella läpi kesän.
– Jalkautumalla pyrimme olemaan aikuisina läsnä nuorten juhlinnassa ja havainnoimaan illan tapahtumia. Tärkeintä on olla nuorille saatavilla, jotta he voivat tarvittaessa tulla juttelemaan tai pyytämään apua, sanoo Turun kaupungin nuorisopalvelupäällikkö Taina Laaksonen.
Päätöspäivänä lauantaina 4.6. suurin osa kaupungin nuorisotiloista ovat suljettuja. Ilpoisissa ja Teräsrautelassa nuorisotilojen ovet ovat auki 14.30–21.45.
Avainsanat: #nuoret
🎉 Vappu Turussa – valmis päiväohjelma
🌅 Aamu (klo 9–11) – rauhallinen aloitus Aloita päivä rennosti, ettei vappu mene pelkäksi sähläykseksi. Käy kävelyllä Aurajoen rannassa Ota mukaan
Oleks liikkeel päässy 4
Oleks liikkeel päässy 3
Oleks liikeel päässy 2
Oleks liikkeel päässy 1
Käytä paikallist!