Perheellisenkin joulu voi olla yksinäinen
Usein yksinäisen joulun taustalla on menetyksiä. Joku on jäänyt leskeksi, toisen lapset ovat lentäneet pesästä. Kun viettää ensimmäistä kertaa joulua yksin, on uuden edessä. Joulupyhinä tyhjyyden tunne saattaa tulla korostetusti esiin. Joulu voi tuntua yksinäiseltä, vaikka ympärillä olisi perhettäkin. Joulu voi usein nostaa esiin perheriidat. Jouluun liittyy vahvoja odotuksia. Monia perhejouluja värittää myös päihteiden käyttö ja väkivallan uhka. Jouluihin voi liittyä myös rankkoja muistoja. Moni sanoo, ettei halua enää mennä takaisin lapsuudenperheensä jouluihin.
Muista pienet huomionosoitukset
Kynnys lähteä omasta kodista ja tarttua tilaisuuksiin voi olla korkea. Moni yksinäinen voi olla henkisesti tai fyysisesti heikossa kunnossa eikä jaksa lähteä. Lisäksi some ei tavoita kaikkia. Aletaan innovoimaan uudenlaisia keinoja huomioida. Usein yksinäisille sanotaan, että ole reipas ja mene, mutta se ei ole helppoa. Siksi toivoisi, että meistä jokainen huomioisi ympärillään olevia yksinäisiä. Vähintäänkin nyt joulun aikaan muistetaan tervehtiä, ehditään viedä kukkia tai kutsutaan joulutorttukahveille. Jokainen voi tehdä arjessa pieniä hyviä tekoja.
Viikon turkulainen Toivo T. Salmi
Professori Toivo T. Salmi on edelläkävijä. Vuonna 1969 lääkäriksi valmistuneesta ja 1974 tohtoriksi väitelleestä Salmesta tuli yksi ensimmäisistä lasten
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin Varsinais-suomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli
Osallistu ja voita unelmaillallinen
Klikkaa linkkiä Facebookkiin https://www.facebook.com/photo/?fbid=1570193824905085&set=a.659858589271951
Voita matka kahdelle Tallinnaan 15.9
Klikkaa linkkiä ja osallistu Facebookissa https://www.facebook.com/photo/?fbid=1561346035789864&set=a.659858589271951
Brunssi kahdelle Taiteen Talolla arvonta
Arvonta tapahtuu Facebook sivulla. Linkki arvontaan alla https://www.facebook.com/photo?fbid=1557399529517848&set=a.659858589271951
Rioni tuo palan Georgiaa Turkuun – pöytään katetaan ruokaa, tarinoita ja yhdessäoloa
Miltä tuntuisi lähteä pienelle matkalle Georgiaan – ilman lentolippua? Rionissa se onnistuu ruoan, viinin, puuhiiligrillin ja ennen kaikkea yhdessä syömisen