Tapaan Milla Talosen viihtyisän hurmaavassa Kahvila Kisällissä, joka sijaitsee 1850-luvulla rakennetussa puutalossa aivan Luostarinmäen museokorttelin vieressä Vartiovuorenkadulla Turussa.
Milla on iloinen tapaus, hänen mielestään on kiva tulla töihin joka päivä. Työpäivät ovat monipuolisia turistiasiakkaiden johdosta, viereinen Käsityöläismuseo tuo kahvivieraita myös Kisällikahvilaan. Osa vieraista on ulkomaalaisia ja heidän kanssaan onkin kiva harjoittaa englanninkielen taitoa.
Vapaa-aikana Milla on pelannut golfia ja ensi vuoden abin mielestä koulussa on kivointa yhteiskuntaoppi, psykologia ja terveystieto.
Kahvila Kisälli palvelee. Tauko virkistää museoon tutustumisen yhteydessä. Kahvila sijaitsee museon sisäänkäynnin vieressä tarjoten asiakkailleen tuoreita leivonnaisia sekä vastakeitettyä kahvia, virvoitusjuomia ja jäätelöä.
Kahvila Kisällin taustalla toimivat Tähti-kahvilat sekä Pegasus-ravintolat. Tämä turkulaisten omistama kahvilaketju on jo saavuttanut myös Tampereen ja jatkaa kasvuaan. Yhtiön periaatteisiin kuuluu palkata nuoria kesätöihin. Nuoria onkin noin 50 kesätyössä, ja heistä moni jatkaa viikonloppu- ja keikkatyöläisinä. Nuoret viihtyvät ja kokevat työnsä kivana ja mielekkäänä, niinpä tänä kesänä ei tarvittu lainkaan perinteistä ”rekryä”, kun työhön halukkaita oli reilusti yli tarvittava määrä.
Yhtiö suosii turkulaista nuorisotyövoimaa, kiitos siitä.
PH
Kiitos teille
Kiitos, teille Aurajoen rannoilta asti soi kiitoksen hiljainen sävel. Teille, jotka rintamalla seisoitte, ja teille, lotat, jotka kannoitte maan sydäntä. Kylmässä,
Oleks liikkeel päässy osa2
Tärkiä venytellä kans ennenku lähte hölkkämä, ettei käy vanhanaikasesti 🙂
Turun Yrittäjien kunnianosoitus perinteisille käsityöaloille ja pienyrittäjille.
Kuvateksti: Vuoden 2025 Hantvärkkäri on Taidehuone Marian yrittäjä, taiteilija ja kehystäjä Maria Kajanki. Kuva: Essi Tuokko Turun Yrittäjät ry:n hallitus
5 syytä lähteä ulos tänään – ja mitä hyötyä ulkoilusta on
Joskus ulos lähteminen tuntuu vaikealta, vaikka tietää, että pieni happihyppely tekee hyvää. Tässä viisi syytä avata ovi jo tänään
Et sää mittän liikkeel lähtis?
Petri ja kumppanit liikkeellä. Santtu ja Ismo auttaa Petriä liikkeelle toimistotyöpöydän ääreltä 🙂
Maukas arvonta kahdelle, vaikka Isälle!
Osallistu arvontaan. Voittaja arvotaan perjantai-iltana https://www.facebook.com/uutissiturust/