Lounais-Suomen Jätehuollon vierailukeskus avaa ovensa yleisölle

Lounais-Suomen Jätehuollon Vierailukeskus Kahmarissa järjestetään avoimet ovet keskiviikkona 25. lokakuuta kello 15–18. Asukkailla on tapahtumassa mahdollisuus tutustua lähemmin oman alueensa jäteyhtiöön, sen tekemään ympäristökasvatukseen ja jäteneuvontaan sekä lounaissuomalaiseen kiertotalousyhteistyöhön.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) uuden Vierailukeskus Kahmarin ovet ovat auki kaikille kiertotaloudesta, jätehuollosta ja ympäristöasioista kiinnostuneille keskiviikkona 25.10.2017 klo 15–18.

Vierailukeskus sijaitsee Orikedolla, LSJH:n Turun toimiston alakerrassa, osoitteessa Kuormakatu 17. Kahmarissa kiertotalous herää eloon. Keskus toimii näyttelytilana, oppimisympäristönä ja yhteistyöverkostojen rakentajana. Avoimissa ovissa yleisö pääsee tutustumaan opastetusti vierailukeskuksen kiertotalousaiheisiin näyttelyihin sekä LSJH:n tarjoamaan jäte- ja ympäristöneuvontaan. Tilaisuudessa voi kahvittelun lomassa testata myös lajittelutaitojaan sekä kokeilla musisointia kierrätyssoittimilla.

LSJH:n neuvonta tavoittaa kasvokkain yli 15 000 henkeä vuodessa. Neuvonnalla ja ympäristökasvatuksella on kiertotaloudessa tärkeä rooli, ja niiden merkitys korostuu jatkuvasti lisääntyvän materiaalihyödyntämisen myötä. Toimivan jätehuollon ja laadukkaan kierrätyksen perusta on kotona tapahtuva lajittelu. Taustaksi tarvitaan tietoa ja motivointia.

– Osa toimialueemme 8.-luokkalaisista on jo päässyt tutustumaan vierailukeskukseen ja ympäristökasvatustyöhömme osana LSJH:n kiertoajeluja. Kahmari luo LSJH:lle entistä paremmat mahdollisuudet toteuttaa tuloksellista ja innostavaa kestävän kehityksen kasvatusta koululaisten lisäksi erilaisille ryhmille, LSJH:n asukaspalvelupäällikkö Cati Huhta kertoo.

Vierailukeskus tarjoaa tietoa, oivalluksia, kontakteja ja uusia ideoita myös yrityksille, jotka haluavat kehittää kiertotalouteen pohjautuvaa liiketoimintaa.

Topinojan jätekeskuksen alueesta kehitetään aktiivisesti kiertotalouskeskusta nimeltä Topinpuisto. Topinpuiston yrityksille vierailukeskus on näyteikkuna, jossa tuodaan esille seudun kiertotaloustoimijoiden palvelut ja osaaminen.

Vierailukeskusta kehitetään yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun ja Topinpuiston yritysten kanssa sekä 6Aika: Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset -hankkeen tuella.

 

Vierailukeskus Kahmarin avoimet ovet ke 25.10. klo 15–18, Kuormakatu 17. Vierailukeskukseen pääsee kätevästi Fölin busseilla 14 ja 15. Pysäköintiopastus sekä kahvitarjoilu.

Yhteistyössä

Yhteistyökumppaneidemme tiedotteita