Koko perheen tapahtumassa lapset pääsevät suunnittelemaan Turun Vanhaankaupunkiin toimintaa ja tekemistä.
Turkuseura ja Turun kaupunki järjestävät Vanhalla Suurtorilla Lasten Suurtori -tapahtuman lauantaina 7. toukokuuta klo 11–14. Tapahtumassa lapset pääsevät itse kertomaan ja suunnittelemaan, mitä he haluavat kokea, nähdä ja maistaa tulevaisuudessa Brinkkalan pihalla ja Vanhalla Suurtorilla.
Tapahtuma on suunnattu noin 5–10-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Lapset pääsevät osallistumaan maalaamalla, piirtämällä ja äänestämällä. Tapahtumassa kierretään rasteja, joilla työskentelyä ohjaavat alueen historiaan – ja ehkäpä myös tulevaisuuteen – liittyvät hahmot.
Yhdellä rastilla työskentelyä ohjaa Brinkkalan poliisimestari, toisella taiteilija. Kolmannella rastilla kohdataan leipuri, jonka kanssa lapset pääsevät tekemään muovailuvahasta ja luonnonmateriaaleista ruoka-annoksia ja kokoamaan toiveannoksistaan ruokalistoja. Kenraalikuvernööri Pietari Brahen pisteellä lapset pääsevät tekemään päätöksiä eli äänestämään.
Historiaa, musiikkia ja pomppulinna
Rastien hahmot kertovat alueen rikkaasta historiasta. Lapset pääsevät kuulemaan Brinkkalan talon toiminnasta, Turun kansainvälisestä historiasta ja eri aikakausien turkulaisherkuista.
– Leipuri tietää esimerkiksi sen, että vuonna 1815 Turussa oli 18 ravintolan pitäjää eli trahtööriä. Taiteilija osaa kertoa, että alueella järjestettiin aikoinaan paljon tanssiaisia, joihin lapsetkin osallistuivat, kertoo Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen.
Suunnittelurastien lisäksi koko perheen maksuttomassa tapahtumassa pääsee kokeilemaan pomppulinnaa ja kuulemaan musiikkia Kommenttiraita-duon tarjoilemana. Naposteltavaa tarjoilee kaffetaukopyörä Tyyne.
Vanhasta Suurtorista kohtaamispaikka
Turkuseuran toteuttaman Lasten Suurtori -tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Turun kaupunki ja Turun Vanhankaupungin kehittämishanke.
Turun kaupungin tavoitteena on, että Turun Vanhakaupunki nostetaan arvoiseensa asemaan paitsi vetovoimaisena matkailukohteena myös eurooppalaisuutta huokuvana kohtaamisten keitaana. Alueesta halutaan luoda kohtaamispaikka, josta löytyy monipuolisesti palveluja ja tapahtumia. Lapset ja lapsiperheet ovat tärkeitä kohderyhmiä alueen sisältöjä määriteltäessä.
Lasten Suurtorin tavoitteena on kerätä tietoa siitä, mitä lapset haluaisivat nähdä ja tehdä Vanhan Suurtorin alueella. Tapahtumasta kootaan materiaalia, jonka avulla pystytään viemään alueen kehitystä eteenpäin.
Turkuseura on sitoutunut Vanhankaupungin kehittämiseen järjestämällä alueelle toimintaa. Yhdistys koordinoi muun muassa alueen toimijoiden Brinkkala-ryhmää, jossa suunnitellaan ja toteutetaan alueelle tapahtumia.
Lisätiedot:
Kati Leskinen, toiminnanjohtaja, Turkuseura – Åbosamfundet ry, 040 5283 073, kati.leskinen@turkuseura.fi
turkuseura.fi
Tuija Alihaanperä, hankepäällikkö, Keskustan kehittämisen kärkihanke / Vanhakaupunki, 040 627 6945, tuija.alihaanpera@turku.fi
turku.fi/vanhakaupunki
Avainsanat: #historia
Viikon luontokuva -Käki
Kuva: Heikki Junnila Käki elää kaikenlaisissa metsissä, viljelysalueilla, vuoristomaisemissa ja rannikon nummilla. Sitä esiintyy myös tunturikoivikoissa sekä peltojen ja soiden
Kevät herättää luonnon – ja allergiat
Monelle kevät tarkoittaa valoa, lintujen laulua ja luonnon heräämistä. Samalla se tuo mukanaan myös siitepölykauden, joka voi näkyä väsymyksenä, aivasteluna,
Varsinais-Suomessa helatorstai oli myös merkki kevään taittumisesta kohti kesää.
Saaristossa veneet vesille Varsinais-Suomen saaristossa helatorstai merkitsi usein veneilykauden alkua. Talven jälkeen veneitä kunnostettiin ja ensimmäiset pidemmät kalastus- ja
Muista äitienpäivä!
Pieni muistutus meille miehille ja lapsille. Äitienpäivä ei kaipaa suuria juhlia tai ihmeellisiä lahjoja. Usein tärkeintä on, että muistetaan.
Startours 40 vuotta. Kaikki alkoi Ritvan Matkoista
Startours 40 vuotta – Ritva Anttilan elämäntyö matkailun parissa Raisiolainen matkatoimisto Star Tours Oy juhlii upeaa 40 vuoden taivaltaan. Tarina
Kauniin kevätpäivän kohteita Turun seudulla
Kauniina kevätpäivänä Turun seudulla nämä viisi toimivat hyvin: Kävely Aurajoen varrellaLähde vaikka Turun tuomiokirkolta kohti Turun linnaa. Keväällä jokiranta herää eloon:
