Kävely on helposti lähestyttävä ja hyvä liikuntamuoto, johon on helppo saada lisätehoa pienillä kikoilla.
Vatsarasvan polttaminen on yleinen lenkille ajava motivaattori. Vyötärölle kertyneiden kilojen karistaminen onkin tärkeää ihmisen terveyden kannalta.
Hoikemman keskivartalon resepti on periaatteessa yksinkertainen: energiansaantia rajoitetaan samalla kun kulutusta lisätään yhdistämällä voima- ja kestävyysharjoittelua. Jos punttien nostelu ei innosta, voi lihaskuntotreenin tehdä esimerkiksi lenkin yhteydessä.
1. Kävele ylämäkeen
Mäet tuovat mukavaa lisähaastetta kävelylenkkiin. Ylämäkeen kävellessä lantion ja reisien suurten lihasten täytyy työskennellä kovemmin, mikä lisää liikunnan avulla poltettujen kaloreiden määrää.
Lenkkipolun varrelta kannattaa etsiä sopivan kokoinen kumpare, jonka päälle kivuta. Alas laskeutumisen jälkeen nousun voi toistaa muutaman kerran sopivaa poltetta tuomaan.
2. Vaihtele tahtia
Toinen tapa lisätä lenkin aikana kulutettua kaloreita on vaihdella kävelytahtia – mitä kovempaa etenee, sitä enemmän energiaa kuluu. Itsensä voi haastaa laskemalla, kuinka nopeasti tavallisen lenkkinsä selvittää loppuun asti ja pyrkiä sitten lyömään tämä aika seuraavalla kerralla.
Mikäli liikuntaharrastuksen on vasta aloittamassa, ovat intervallit hyvä tapa kohottaa kestävyyskuntoa. Normaalin kävelytahdin lomassa tehdyt lyhyet reippaamman kävelyn pätkät ovat oiva tapa kohottaa kuntoa ja polttaa rasvaa.
3. Kehonpainoliikkeet kävelyn lomassa
Lenkin lomassa tehdyt kyykyt pistävät jalkojen lihakset töihin. Kyykkyihin ei tarvita kahvakuulia tai levypainoja, sillä kehon oma paino tuo liikkeisiin mukavasti vastusta.
Lähde: MTV uutiset
Kaarinan Autolasissa asiakaspalvelu kaiken keskiössä
Kokenutta osaamista autolasialalla – Kaarinan Autolasi palvelee asiakkaan arkea helpottaen Autolasiala on muuttunut valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Yksi muutoksen läheltä
Oletko sinä huolissasi läheisesi mielenterveydestä?
21 % turkulaisista on psyykkisesti merkittävästi kuormittuneita. Oletko sinä huolissasi läheisesi mielenterveydestä? Yli puolet suomalaisista saa elämänsä aikana mielenterveyden
8.3 ruusu kaikille naisille
Naistenpäivänä Teissä on voimaa,lämpöä ja viisautta. Te kannatte arkea,rakennatte huomistaja teette maailmastahieman paremman paikan. Hyvää naistenpäivää kaikille naisille. 🌷 _________________________________________________________________________________
Milloin kevät yleensä saapuu Turkuun?
Turku kuuluu Suomen alueisiin, joihin kevät saapuu yleensä hieman aikaisemmin kuin moneen muuhun osaan maata. Meren läheisyys ja leudompi
Pegasus tarjoilut kaikkiin juhliin
Pegasus Yrityscatering 2026 Klikkaa ylläolevaa linkkiä niin saat lisää tietoa
Star Image avasi monipuolisen valokuvaukseen, filmeihin ja kehystämiseen keskittyvän liikkeen Eerikinkadulle.
Star Image avasi Turkuun valokuvauksen erikoisliikkeen – filmien ja kehysten ystäville uusi kohtaamispaikka Eerikinkadulle Valokuvauksen kivijalkakulttuuri vahvistuu Turussa, kun