Eilen 60 vuotta täyttänyt Jukka Jalonen vihitään kunniatohtoriksi ensi keväänä
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen riihimäkeläinen päävalmentaja Jukka Jalonen vihitään toukokuussa Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteiden kunniatohtoriksi.
– Kyllä se hiljaiseksi veti, kun tieto saavutti minut. Onhan tämä huikea kunnianosoitus, kun oma nimi päätyy aiempien vastaavan arvonimen saaneiden joukkoon, Jalonen sanoi Leijonien kotisivuilla.
Jalonen on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1988.
Promootio järjestetään 20. toukokuuta. Leijonat kohtaa samana päivänä Tampereella MM-kisoissa Itävallan.
– Jukka on pois pelipäivän vapaaehtoisista aamuharjoituksista ja hotellilla pidettävästä pelipalaverista, jonka vetovastuun ottavat muut valmentajat. Pelin alkuun mennessä Jukka on takaisin Tampereella, Leijonien GM Jere Lehtinen sanoi.
Jalonen on johdattanut Leijonat muun muassa kolmeen MM-kultaan ja yhteen olympiakultaan.
Kuva: Tomi Hänninen
Lähde: STT
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin Varsinais-suomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli
Osallistu ja voita unelmaillallinen
Klikkaa linkkiä Facebookkiin https://www.facebook.com/photo/?fbid=1570193824905085&set=a.659858589271951
Voita matka kahdelle Tallinnaan 15.9
Klikkaa linkkiä ja osallistu Facebookissa https://www.facebook.com/photo/?fbid=1561346035789864&set=a.659858589271951
Brunssi kahdelle Taiteen Talolla arvonta
Arvonta tapahtuu Facebook sivulla. Linkki arvontaan alla https://www.facebook.com/photo?fbid=1557399529517848&set=a.659858589271951
Rioni tuo palan Georgiaa Turkuun – pöytään katetaan ruokaa, tarinoita ja yhdessäoloa
Miltä tuntuisi lähteä pienelle matkalle Georgiaan – ilman lentolippua? Rionissa se onnistuu ruoan, viinin, puuhiiligrillin ja ennen kaikkea yhdessä syömisen
Punk ja Yäk 2026 Taiteen talolla – tila kuin tilauksesta
Elokuun lopussa punkataan ja yäkätään Taiteen talolla jo neljännen kerran, kun punkiin laidasta laitaan keskittyvä Punk ja Yäk-festivaali valtaa