Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT:n linja-autohenkilökunnan lakko alkoi keskiviikkona 1.3. klo 03 ja sen oli määrä jatkua perjantaihin 10.3. klo 03 saakka. Lakko pysäytti neljäsosan Fölin liikenteestä. Osapuolet ovat päässeet sopuun ja lakko päättyi välittömästi.
Fölin kaikki liikenne palaa normaaliksi viimeistään maanantaina 6.3. Viikonlopun ajan linjojen 6, 6T, 7, 7T, 32, 32T, 42, 99, 99A, 99B, 99C sekä yölinjan 31 liikenteessä voi olla vielä häiriöitä, joista kerrotaan tarkemmin foli.fi/lakko -sivulla.
Millan mielestä on aina kiva tulla töihin

Tapaan Milla Talosen viihtyisän hurmaavassa Kahvila Kisällissä, joka sijaitsee 1850-luvulla rakennetussa puutalossa aivan Luostarinmäen museokorttelin vieressä Vartiovuorenkadulla Turussa. Milla
Viikon turkulainen Kalervo Väänänen

Saaristomeri pelastuu Väänäsen opein Turun yliopiston rehtorina kymnmenvuotisen uran tehnyt Kalervo Väänänen ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan eläköitymisensä jälkeen.
Star Tours -Matkoja vuodesta 1986

Olemme henkilökohtaiseen palveluun ja helppoon asiointiin panostava matkatoimisto. Järjestämme pakettimatkoja ympäri vuoden sekä Suomeen että ulkomaille, aina päivän mittaisista
Muutami asioi ku tapahtus 1.6

🇫🇮 Suomen tapahtumia 1. kesäkuuta: 🔹 1906 – Suomeen säädettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus (voimaan 1.6.) Vaikka laki
Kesäloma alkaa kouluissa

Helatorstai meillä ja muualla

🇫🇮 Helatorstai vanhoissa suomalaisissa perinteissä Vaikka helatorstai on kristillinen juhla, siihen on Suomessa yhdistynyt esikristillisiä kevätperinteitä, etenkin maaseudulla. Tässä