Yrityskyläs Tukenasi ry
Istuin kahvipöydässä Suomisen Katjan kanssa, joka on toiminnanjohtaja 142 vuotta vanhassa turkulaisessa yhdistyksessä, joka totisesti on tehnyt ja tekee hyvää. Hän kertoi seuraavaa Tukenasi yhdistyksen toiminnasta:
Ihmisten elämään mahtuu edelleen monenlaisia haasteellisia tilanteita, joissa omat voimavarat eivät yksin riitä.
Tukenasi ry:ssä halutaan varmistaa, ettei nuoren tai ikäihmisen tarvitse selviytyä vaikeasta elämäntilanteesta yksin. Kun elämä koettelee, tukea tulee saada viivytyksettä, kun sitä uskaltautuu pyytämään. Kokemus kuulluksi ja kohdatuksi tulemisesta on tärkeää. Nuorilla esimerkiksi muutto ensimmäistä kertaa omaan asuntoon tai takkuilevien opintojen loppuun saattaminen ovat tilanteita, jolloin toisen ihmisen tuki on korvaamatonta. Yli 60-vuotiailla puolestaan esimerkiksi eläkkeelle jääminen saattaa aiheuttaa ystävyyssuhteiden hiipumista. Myös ikääntyminen tuo usein tullessaan erilaisia luopumisia ja menetyksiä. Valitettavasti kaikilla ei ole läheisiä, jotka voisivat auttaa.
Tukenasi ry:n vapaaehtoiset on jelpanneet kaupunkilaisia jo 142 vuotta
Yhdistys on perustettu 11.11.1880, jolloin Suomen senaatti hyväksyi yhdistyksen ensimmäiset säännöt. Tuolloin Suomen suuriruhtinaskunta oli osa Venäjän keisarikuntaa ja hallitsijana toimi keisari Aleksanteri II Suomen itsenäistymiseen asti eli vuoteen 1917.
Ensimmäinen Turun Sanomat on julkaistu vasta 25 vuotta myöhemmin 1.1.1905. Numerossa 2 kerrottiin jo Säästöpankin lahjoittaneen yhdistykselle 800 markkaa. Muutama päivä myöhemmin 14.1. 1905, lehdessä nro 11, julkaistiinkin jo lyhennelmä Tukenasi ry:n edellisen vuoden toimintakertomuksesta. Toimintakertomuksessa kiitettiin nuorten naisten merkittävää panosta tukea tarvitsevien auttamiseksi ja jokin rakennusprojektikin oli meneillään.
Maksuton tukitoimintamme perustuu nuoren ja ikäihmisen kiireettömään kohtaamiseen, jolla kartoitamme minkälaisesta tuesta juuri hän hyötyisi. Tukityötä tehdään työntekijöidemme ja yli 200 koulutetun vapaaehtoisemme työparityöskentelynä. Lähtökohtana on auttaa henkilöä löytämään omat vahvuudet ja voimavarat, joiden avulla hyvän arjen rakentaminen on jälleen mahdollista luotettavan rinnallakulkijan kanssa. Uskomme etenemiseen pienin askelin, jolloin onnistumisia voi nähdä ja juhlia pitkin matkaa, Katja kertoo.
#tukenasiaina#142vuattaapua#äläjääyksin#tukenasiry#
Viikon turkulainen Toivo T. Salmi
Professori Toivo T. Salmi on edelläkävijä. Vuonna 1969 lääkäriksi valmistuneesta ja 1974 tohtoriksi väitelleestä Salmesta tuli yksi ensimmäisistä lasten
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin Varsinais-suomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli
Osallistu ja voita unelmaillallinen
Klikkaa linkkiä Facebookkiin https://www.facebook.com/photo/?fbid=1570193824905085&set=a.659858589271951
Voita matka kahdelle Tallinnaan 15.9
Klikkaa linkkiä ja osallistu Facebookissa https://www.facebook.com/photo/?fbid=1561346035789864&set=a.659858589271951
Brunssi kahdelle Taiteen Talolla arvonta
Arvonta tapahtuu Facebook sivulla. Linkki arvontaan alla https://www.facebook.com/photo?fbid=1557399529517848&set=a.659858589271951
Rioni tuo palan Georgiaa Turkuun – pöytään katetaan ruokaa, tarinoita ja yhdessäoloa
Miltä tuntuisi lähteä pienelle matkalle Georgiaan – ilman lentolippua? Rionissa se onnistuu ruoan, viinin, puuhiiligrillin ja ennen kaikkea yhdessä syömisen