SPR:n kuvassa Punaisen Ristin vapaaehtoinen jakaa ylijäämäruokaa. Kuva: Miika Norro/SPR
Suomen Punaisen Ristin Raision osasto on jakanut koulujen ylijäämäruokaa keväästä lähtien.
SPR:n Raision osasto aloitti keväällä pääsiäisen jälkeen ylijäämäruoan jakelun kokeiluna kahdessa koulussa.
Nyt ruokaa jaetaan arkipäivisin jo viidessä koulussa. Viimeisenä mukaan tuli Ihalan koulu. Ruokaa jaetaan lisäksi Vaisaaren, Kerttulan ja Kaanaan kouluissa sekä Raision lukiossa. Ruokajakelu on kaikissa kouluissa klo 12.45–13.15.
Päivittäin ruuan hakijoita käy noin 70, kertoo SPR:n projektityöntekijä Miika Norro.
– Tilastoimme vain sen, montako ihmistä päivittäin käy ruokaa hakemassa. Joidenkin ruokaa jonottavien kanssa olen keskustellut ja olen huomannut, että ruokaa haetaan eri syistä. Paljon käy eläkeläisiä, mutta myös helpotusta perheen arkeen kaipaavia lapsiperheellisiä.
Uusia kohteita jo mietinnässä
Ruokaa jaetaan hakijoiden omiin astioihin. Ruoka on koulun ylijäämäruokaa ja jaettavan ruuan määrä voi vaihdella päivittäin. Päivän ruokalista ja ruokien mahdolliset allergeenit voi käydä lukemassa Raision kaupungin verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).
SPR etsii toimintaan mukaan lisää kouluja ja vapaaehtoisia eri puolilta Varsinais-Suomea.
– Tämän mallinhan SPR:n Kaarinan osasto lanseerasi jo vuonna 2017. Sieltä sitä on laajennettu ja nyt jakelua on myös muun muassa Uudessakaupungissa. Meillä on jatkuvasti mietinnässä useita kohteita Varsinais-Suomessa ja otamme mielellämme vastaan uusiakin ehdotuksia, sanoo Norro.
Uusien koulujen lisäksi SPR toivoo mukaan lisää vapaaehtoisia jakamaan ruokaa (siirryt toiseen palveluun).
YLE
🎉 Vappu Turussa – valmis päiväohjelma
🌅 Aamu (klo 9–11) – rauhallinen aloitus Aloita päivä rennosti, ettei vappu mene pelkäksi sähläykseksi. Käy kävelyllä Aurajoen rannassa Ota mukaan
Oleks liikkeel päässy 4
Oleks liikkeel päässy 3
Oleks liikeel päässy 2
Oleks liikkeel päässy 1
Käytä paikallist!