Hei, kaikki toimii! Energiansäästöviikolla
Tällä viikolla vietetään Energiansäästöviikkoa ja siihen voi myös osallistua kierrättämällä! Tiesitkö, että kun lajittelet kotona biojätteet erikseen, vähennät kasvihuonekaasupäästöjä vuodessa 37 kiloa? Kun nelihenkinen perhe muistaa aina laittaa biojätteet oikeaan astiaan, päästövähennys vastaa 800 kilometrin autolla ajoa. Energiansäästöviikko haastaa kaikki tempaisemaan energiansäästön edistämiseksi!
Tokaluokkalaisten Energiansäästöviikko täyttää 20 vuotta, jonka kunniaksi viikon aikana jalkaudutaan valittuihin alakouluihin ympäri Suomea toteuttamaan Hei, kaikki toimii -teemapäivää. Päivän aikana oppilaat pääsevät tekemään erilaisia toiminnallisia rasteja, jotka liittyvät kestävään kehitykseen.
Lounais-Suomen Jätehuolto osallistuu Energiansäästöviikon viettoon tänä vuonna osana Motivan järjestämää juhlakiertuetta. LSJH vierailee Turussa Topeliuksen koulussa sekä Salossa Mustamäen koulun ja Meri-Halikon koulun oppilaiden vieraana.
Teemaviikko haastaa kaikki tempaisemaan energiansäästön edistämiseksi! Hei, kaikki toimii -teemapäivän voi toteuttaa myös itsenäisesti, kampanjan materiaalit ja muita vinkkejä teemaviikon viettoon löydät Motivan sivuilta:
http://www.energiansaastoviikko.fi/kampanja-apu/
Kierrätystä kannattaa tietysti opiskella myös muilla viikoilla! Neuvontaa ja opetusmateriaaleja saat meiltä tämän linkin kautta:
Lisätietoja:
ympäristöneuvoja Mikaela Sundqvist, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
puh. 020 728 2119 tai mikaela.sundqvist(at)lsjh.fi
Avainsanat: #jätehuolto
Star Tours -Matkoja vuodesta 1986
Olemme henkilökohtaiseen palveluun ja helppoon asiointiin panostava matkatoimisto. Järjestämme pakettimatkoja ympäri vuoden sekä Suomeen että ulkomaille, aina päivän mittaisista
Auringonvalo on yksi luonnon voimakkaimmista ja tärkeimmistä hyvinvoinnin lähteistä! Tässä kattava ja helposti ymmärrettävä yhteenveto auringonvalon hyödyistä ihmiselle
☀️ 1. D-vitamiinin lähde Auringon UVB-säteily saa ihon tuottamaan D-vitamiinia, jota tarvitaan: Luuston ja hampaiden vahvuuteen Immuniteetin toimintaan Mielialan
Kenen kanssa herkkuaterialle?
Osallistu Facebookissa allaolevasta linkistä https://www.facebook.com/uutissiturust
8 hyvää asiaa hunajasta
🍯 1. Luonnollinen makeuttaja Hunaja on makea, mutta siinä on enemmän makua ja vähemmän prosessointia kuin valkoisessa sokerissa. Koska
Sattus ja tapahtus
Pihlajalinna Dragonmelonnan voittajiksi toistamiseen
Dragonmelonta kokosi jälleen yli 200 osallistujaa hyväntekeväisyyden pariin. Yrittäjän päivänä 5.9. järjestetyssä hyväntekeväisyys-tapahtumassa yritysten ja yhdistysten edustajista koostuvat joukkueet