Mikko Ketonen ei ehtinyt nähdä vuoden vaihtumista, kutsu suureen tuntemattomaan tuli vuoden 2025 viimeisinä tunteina. Mielikuvitukseni lentää 1950-luvulle, aikaan jolloin Mikko ja Keijo saattoivat leikkiä Kauppiaskatu 5:ssä Turun Sanomien sivunvalmistusosastolla Pentti Viherluodon jaloissa ja Irja Ketonen tuli avainnippua heiluttaen kertomaan, että uuvuttavan oikeustaiston jälkeen hän on päällikkö talossa ja pojat sen itseoikeutettuja perillisiä. Kohtaus on keksitty, mutta Keijo Ketonen oli siihen ihastunut, kun Kaarina-teatteri esitti sen Turun Sanomien 100-vuotisjuhlassa.
Mikko oli veljeksistä ehkä enemmän bisneshenkinen. Keijoa on kiinnostanut yhteiskunnallinen vaikuttaninen, tietotekniikka ja journalismi. Mikko muisti viimeisinä vuosinaan usein todistaa, että TS -yhtymä on myös merkittävä kiinteistöomaisuuden haltija. Turun Kauppakorkeakoulu oli hänelle aina merkittävä taustayhteisö. Ruotsin konsulin tehtävä oli Mikolle pitkäaikainen ja miellyttävä tehtävä, samoin työ Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston hoitokunnan puheenjohtajana
Surunvalittelujen seassa näkee jo keskusteltavan, jatkuuko Turun Sanomien taival perheyrityksenä myös Ketosen mahtiveljesten jälkeen. Pörssiin listautumisesta on toisinaan huhuiltu ja siitäkin jaksetaan muistuttaa, että Helsingin Sanomien Erkoilla ja Turun Sanomilla oli yhteinen nuorsuomalainen perimä. Onko sillä mitään merkitystä tulevaisuuden omistajaratkaisuja mietittäessä?
Markku Heikkilä
Kuva: Bo Stranden
Viikon turkulainen Jani Sormunen
Jani Sormunen ei punkkia pelkää Kevät tulee ja sen merkkejä odotetaan innolla. Jotkut merkit saisivat tosin olla ilmaantumattakin. Näin
Viikon turkulainen Jaakko Pajula
Sairausvakuutuksen isä oli Kekkosen kaveri Urho Kekkonen mielletään usein itäsuomalaiseksi tai peräti pohjoisen mieheksi, missä on puoli totuutta, koska
Viikon turkulainen Pentti Korhonen
Trump ei saa Nobelia, Penu Korhonen sai Päivän lehdissä oli kuvia YK:n sinibareteista, jotka tutkailivat Golanin kukkuloille iskeytyneen iranilaisen
Viikon turkulainen Kari Jalonen
Turussa Kari Jalosen kantapaikka on Pikku Havanna. Kölnissä hän viihtyy Poin Onessa Venloer Strassella. Kuva: Köln Express Jalonen viihtyy Pikku
Viikon turkulainen Irma Hyvärinen
Irma Hyväriseltä ei touhu lopu Kun Turun Seudun Osuuuspankki yhdistyi naapureihinsa ja muodosti OP Varsinais-Suomen, moni toivoi, että pankkia
Viikon turkulainen Timo Salmesmaa
Timo on bilehile Jos olet käynyt missä tahansa turkulaisessa niin sanotuissa seurapiiritapahtumassa, olet varsin todennäköisesti tavannut Timo Salmesmaan. Aamuset