Viikon turkulainen Aino Suni

Elokuun alussa Aino Suni näytti vauhtivahvuuttaan Turussa voittamalla Tilastocupin  800 metin juoksun, omalla enmnätyksellään taas, tietysti.

 

Aino etenee ihmevauhtia

Viime viikolla esiteltiin viikon turkulaisena Ruotsi-otteluiden sankari Jussi Rintamäki. On paikallaan muistuttaa, että maaotteluissa tärkeitä pisteitä ovat myös ne, jotka tulevat muiden kuin ykkössijalle yltäneiden ansiosta. Yksi viime viikonvaihteen sankareista oli naisten 5000 metrin juoksussa kolmanneksi omalla ennätysajallaan kirinyt Urheiluliiton Aino Suni.

Aino on ihmeellinen tapaus yleisurheilijana. Vielä kaksi vuotta sitten hän oli omaksi ilokseen juokseva harrastaja, mutta parin vuoden tehotreenillä hänestä on kehkeytynyt maastojuoksun Suomen mestari, Kalevan kisojen pronssimitalisti ja nyt myös. maaottelukolmonen.

Aino on kotoisin Hämeen Hausjärveltä, mutta muutti Turkuun kuutisen vuotta sitten. Hän työskentelee  tutkimuskoordinaattorina lääkekehityksen parissa Turun yliopistossa.  Juoksua hän on harrastanut kauan, jutta vain omaksi ilokseen. Maarian Mahdin Tulppaanijuoksussa keväällä 2023 Turun Urheiluliiton Rami Urho kiinnitti huomiota  lahjakkaan oloiseen kipittäjään ja tuli kysymään, haluaisiko tämä liittyä valmennustiimiin. Kehitys on ollut huimaa ja kestävyysjuoksijaksi vielä hyvin nuoren Ainon parhaat menestykset ovat varmasti vielä edessä.

 

 

Viikon turkulainen Karri Salmi

Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä  Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu

Lue lisää

Viikon turkulainen Jari Salonen

Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo  Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen

Lue lisää

Viikon turkulainen Eero Harkke

Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset