Viikon turkulainen Jussi Rintamäki

Jussi Rintamäki kukisti vuoden 1962 maaotteliussa loppusuorakamppailussa Ruotsin Tom Tednerin

 

Rintamäki oli Ruotsin kaataja 

Rakkaiden vihollisten Suomen ja Ruotsin ottaessa tällä viikolla mittaa toisistaan yleisurheilumaaottelussa on paikallaan muistella viikon turkulaisena maaliskuussa menehtynyttä Jussi Rintamäkeä, joka oli melkeinpä Voitto Hellstenin kaltainen sankari Ruostin kaatajana 1950-60-luvuilla.

Rintamäki edusti Suomea maaotteluissa vuosina 1955-1963 kerran 200 metrillä, 15 kertaa sileällä ja 23 kertaa aidatulla ratakierroksella, sekä 18 kertaa ratakierroksen viestissä. Maaotteluedustuksista hänelle kertyi 30 voittoa. Kalevan kisoissa hän voitti 400 metrin aidat viisi kertaa ja 400 metriä kolmesti. Rintamäen arvokisaura huipentui 1960 Rooman olympiakisoissa 400 metrin aitojen viidenteen ja Belgradin EM-kilpailuissa 1962 neljänteen sijaan. Rooman olympialaisissa törmäys viidenteen aikaan pudotti Turun Toverien varttimailerin varmalta näyttäneeltä mitalisijalta.  Loppuaika oli törmäyksestä huolimatta SE 50,8.

Ilmajoella 4.7.1935 syntynyt Rintamäki tuli Turkuun Toverien kovan juoksujoukkueen houkuttelemana ja jatkoi kaupungin palveluksessa urheilu-uransa jälkeen, ensin puhelinlaitoksella ja pelastuslaitoksen palveluksessa, sitten Turun apulaisliikuntatoimenjohtajana. Rintamäki oli yksi niistä, jotka innokkaimmin ajoivat palloiluhallin rakentamista Turkuun. Haave toteutui lopulta parikymmentä vuotta eläköitymisen jälkeen. Yhdeksänkympin raja-aita jäi sitkeältä mieheltä juuri ja juuri ylittämättä.

 


Näytä kaikki yritykset