Kuva: Heikki Junnila
Orava (Sciurus vulgaris) on jyrsijöiden lahkoon kuuluva nisäkäslaji. Oravaa esiintyy Euraasian pohjoisosien metsissä ja suurimmassa osassa Eurooppaa.
Aikuinen orava painaa keskimäärin noin 300 grammaa ja on häntineen noin 35 senttimetriä pitkä. Sen turkin vatsapuoli on vaalea, ja muualta se on tummempi, joskin väritys vaihtelee paljon yksilöiden ja populaatioiden välillä. Talvisin pohjoisten alueiden oravat kasvattavat vaaleanharmaan talviturkin.
Orava kiipeilee puunrungolla taitavasti. Orava on sekasyöjä, jonka suosikkiruokaa ovat kuusensiemenet ja muut siemenet. Orava ei horrosta talvella vaan asustaa lämpimässä talvipesässään ja syö kätköihin keräämiään siemeniä.
Orava tekee keväällä ja alkukesällä yhden tai kaksi poikuetta, joissa on keskimäärin viisi poikasta. Luonnossa oravat elävät korkean kuolleisuuden vuoksi tavallisesti korkeintaan 2–4-vuotiaiksi. Oravan luontaisia vihollisia ovat etenkin näätä ja kanahaukka. Liikenne aiheuttaa oravakuolemista noin puolet.
Oravayksilöiden ulkonäkö vaihtelee enemmän kuin useimmilla nisäkäslajeilla, etenkin karvan värin suhteen. Suomalaiset oravat jaetaan värin perusteella tummanharmaisiin ja mustahäntäisiin kuusioraviin, punertavanruskeisiin ja punahäntäisiin mäntyoraviin sekä ruskeahäntäisiin oraviin. Lisäksi esiintyy näiden värimuotojen välimuotoja. Kuusioravia on eniten Itä-Suomessa ja mäntyoravia Lapissa. Muualla Euraasiassa oravat voivat olla esimerkiksi punertavampia tai mustempia kuin Suomessa. Mustaa värimuotoa tavataan erityisesti Etelä-Euroopassa ja eräillä saarilla, kuten Viron Saarenmaalla ja Hiidenmaalla. Oravan turkin vatsapuoli on kermanvärinen tai valkea. Pään, selän ja hännän väritys vaihtelee huomattavasti yksilöiden välillä. Fennoskandianorava vaihtaa talveksi paksun vaaleanharmaan talviturkin. Karvanvaihdon ajankohta vaihtelee ilmaston mukaan. Hännän karva vaihtuu vain kerran vuodessa syksyisin. Talvella oravalla on myös korvatupsut, mutta kesällä sen korvat ovat pyöreät.
Oravalla on yhteensä 22 hammasta. Sillä on kaksi vahvaa etuhammasta sekä ylä- että alaleuassa. Etuhampaat ovat talttamaisia, ja kiille peittää niitä vain etupuolelta, joten ne pysyvät terävinä. Kulmahampaita oravalla ei ole. Maitohampaat vaihtuvat pysyviin hampaisiin 4–5 kuukauden iässä. Oravan etuhampaat kasvavat koko oravan eliniän ajan, mutta poskihampaat eivät. Orava käyttää etuhampaitaan käpyjen ja pähkinöiden avaamiseen ja poskihampaitaan ruoan hienontamiseen. Oravan puruvoima on sen kokoon nähden huomattavan suuri, lähes 500 kilogrammaa neliösenttimetriä kohti.
Oravalla on vahvat jalkalihakset, ja se pystyy hyppäämään pituutta useita metrejä ja korkeuttakin puolitoista metriä. Orava on erinomainen kiipeilijä. Sen jalat kiertyvät, minkä ansiosta orava pystyy liikkumaan puunrunkoa pitkin yhtä helposti kaikkiin suuntiin niin, että varpaiden terävät kynnet ovat aina suuntautuneet ylöspäin. Orava pystyy kiipeämään paitsi puissa myös esimerkiksi kerrostalon seinää ylöspäin. Sileään pintaan se ei kuitenkaan pysty tarttumaan. Orava käyttää häntäänsä tasapainottajana kiipeillessään ja juostessaan sekä kantopinnan kasvattajana hypätessään. Kylmällä ilmalla orava voi kietoutua häntänsä sisään. Orava myös kommunikoi häntänsä asennoilla. Esimerkiksi kiihtyessään orava heiluttaa häntäänsä nopeasti edestakaisin.
Oravan elinpiiri vaihtelee alueellisesti huomattavan paljon muutamasta hehtaarista yli sataan hehtaariin. Oravat elävät enimmäkseen yksin. Naaras elää kuitenkin perhekunnassa muutaman kuukauden ajan vuodesta, sillä poikaset pysyvät emonsa seurana vielä vieroituksen jälkeenkin.
Orava rakentaa useita lähes pallon muotoisia pesiä liikkumisalueensa sisälle. Pesät sijaitsevat korkeissa puissa, yleensä kuusen tai männyn oksilla, mutta myös linnunpöntöt käyvät. Orava voi tehdä pesänsä myös rakennuksen vintille. Sisältä orava vuoraa pesät naavalla, ruoholla, sammalilla, lehdillä ja muilla täytteillä. Talvella orava rakentaa itselleen lämpimän ja suljettavan pesän, jossa se viettää suuren osan vuorokaudesta. Orava ei horrosta tai nuku talviunta. Ruokaa se saa syksyllä keräämistään varastoista, jotka se löytää talvella muistinsa ja hajuaistinsa avulla.
Oravat ovat hyvin taitavia nappaamaan ruokaa miltä tahansa lintujen ruokintalaitteelta. Kaupunkialueilla elävät oravat voivat kesyyntyä ja tulla jopa syömään ihmisen kädestä. Maaseudun oravat eivät tule yhtä kesyiksi. Joskus orava voi tulla jopa sisälle rakennuksiin ruoanhakuun. Orava oppii poikasena emoltaan taidon kuoria havupuiden kävyt muutamassa sekunnissa päästäkseen käsiksi siemeniin. Orava suosii kuusenkäpyjä, sillä niissä on enemmän siemeniä kuin männynkävyissä ja niitä on helpompi käsitellä.
Oravat keräävät osan ruoastaan lukuisiin kätköihin, joita ne hyödyntävät talvisin. Oravat istuttavat vuosittain tuhansia puita vahingossa, koska ne kätkevät terhoja ja unohtavat osan niiden kätköpaikoista. Toisaalta huonoina käpyvuosina ne saattavat syödä kuusen kukintosilmuja, jolloin vuosikasvaimet putoavat maahan, joskin kuusi voi silti kyetä kukkimaan runsaasti seuraavana vuonna.
Oravannahkaa käytettiin aikoinaan maksuvälineenä, ja sana ”raha” onkin alun perin tarkoittanut oravannahkaa. Oravaa metsästettiin Suomessa 1900-luvun alussa satojatuhansia yksilöitä. Nahkoja vietiin lähinnä Saksaan ja Englantiin. Laji rauhoitettiin Suomessa vuonna 1929, ja metsästysaikaa lyhennettiin. Oravakannat elpyivätkin nopeasti. Nykyään oravan metsästys Suomessa on vähäisempää. Suomessa oravan metsästyskausi alkaa koko maassa 1. marraskuuta ja päättyy helmikuun lopussa. Tänä aikana oravia metsästetään noin 3 000 – 5 000 yksilöä. Oravaa pidettiin aikoinaan tuholaisena, ja siitä maksettiin tapporahaa vielä 1800-luvulla ainakin Suomessa ja Skotlannissa.
Lähde: Wikipedia
Viikon luontokuva Isokoskelo
Kuva: Heikki Junnila Isokoskelo (Mergus merganser) on iso vesilintu, joka muistuttaa ruumiinmuodoltaan vähän silkkiuikkua. Isokoskelolla on uikkumainen mustavalkea vartalo, pitkähkö
Viikon luontokuva -Merihanhi
Kuva: Heikki Junnila Merihanhi on suurikokoinen harmahtava hanhi, jolla on iso pää ja kolmiomainen aprikoosinvärinen nokka. Koivet ovat vaaleanpunaiset. Siiven
Viikon luontokuva -Pajusirkku
Kuva: Heikki Junnila Pajusirkku (Schoeniclus schoeniclus) on sirkkujen sukuun kuuluva pieni, rannoilla elävä varpuslintu. Pajusirkun pituus on 14–16 cm ja
Viikon luontokuva -Hömötiainen
Kuva: Heikki Junnila Laji oli pitkään Suomessa runsaslukuisimpien lintujen joukossa. 2000-luvulla hömötiainen on taantunut Suomessa ensin vuonna 2015 vaarantuneeksi ja
Viikon luontokuva -Kiuru
Kuva: Heikki Junnila Kiuru (Alauda arvensis) eli leivonen tai leivo on pienikokoinen vaaleanruskea varpuslintu. Tunnusomaisena piirteenä kiurulla on päälaella sijaitseva
Viikon luontokuva -Metso
Kuva: Heikki Junnila Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin. Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava.
