Ulvilasta Australian kautta Liedon perälle.
Tapaan Eveliina Sillanpään, kotoisasti Even, konttorissaan Turun keskustassa. Konttori on yhteistyötila, jossa toimii myös muita yrittäjiä. Eve kertoo viihtyvänsä juuri tämänmuotoisessa työtilassa. Konttorissa toimii eri alojen yrityksiä, jotka tukevat toistensa liiketoimintaa erityisosaamisellaan.
Eve the Creator kuvittaa yritysten sanomat saavutettavaksi. Eve on lapsesta lähtien pitänyt piirtämisestä sekä sarjakuvista. Kuvataidekoulu sekä visuaalinen viestintä Satakunnan ammattikorkeakoulussa ohjasivat Eveä alan yrittäjäksi. Asiakkaan viestien kirkastaminen ja niiden visualisointi sekä erilaisten konseptien kuvittaminen ovat toiminnan peruselementtejä, Eve kiteyttää.
Lapsiperheen arki tuo omat haasteensa yrittäjän elämään, mutta lasten kanssa vietetty aika on hyvää vastapainoa työlle. Omat ajatukset ja mieli tuulettuvat kuntosalilla, lenkillä ja miksei vaikka golfkentällä.
Vuosi 2024 tuo mukanaan innostavia asioita Aurajoen Nuorkauppakamarin puheenjohtajuuden myötä.
https://www.evesillanpaa.fi/
4 vinkkiä kauniin kevätpäivän viettoon

1. Lyhyt luontoretki tai kävely lähimetsässä Kevään merkit – lintujen laulu, silmuja pukkaavat puut ja kirkastuva valo – piristävät
Osallistu ja voita mahtava Brunssi kahdelle.

https://www.facebook.com/photo/?fbid=1150525413538597&set=a.659858589271951 Arvotaan10.4. Klikkaa linkkiä ja osallistu
Liikunta laskee verenpainetta tehokkaimmin verenpainetautia sairastavilla

TUTKITTUA TIETOA MAAILMALTA Isometrinen eli staattinen voimaharjoittelu laskee tehokkaasti verenpainetta henkilöillä, joilla on normaali tai kohonnut verenpaine. Tämä selvisi
Viikon turkulainen Eva Dziezic

Eva on Park Hotellin sielu Puolalanpuiston kupeessa nököttävässä viehättävässä jugendtalossa sijaitseva Park Hotel on pala Keski-Eurooppaa keskellä Turkua. Perhehotellin
Tekoäly yksinyrittäjän työkaluna

Tekoäly yksinyrittäjän työkaluna –mahdollisuudet, rajat ja konkreettiset askeleet Tekoäly on muuttanut liiketoimintaympäristöä nopeammin kuin moni osasi ennustaa. Vielä muutama