Vilka on hurja liputtaja
Shakki on maailman vanhimpia urheilulajeja. Ensimmäiset kirjalliset maininnat pelistä löytyvät buddhalaisista teksteistä viidenneltä vuosisadalta ennen ajanlaskun alkua. Eurooppaan shakki saapui 1200 vuotta sitten ja Turkuunkin jo keskiajalla, siitä ovat todisteena Turun linnasta löydetyt pelinappulat. Ensimmäinen turkulainen shakkiklubi perustettiin vuonna 1903.
Nykyään turkulaista shakkitaitoa pidetään yllä parissakin yhdistyksessä. Turun Työväen Shakkiseuran kirkkain tähtipelaaja on ollut pitkään Vilka Sipilä, joka on parhaimmillaan rankattu Euroopan tuhannen parjaan pelaajan joukkoon ja voittanut tukun Suomen mestaruuksia, viimeisimpänä Naantalissa pelatun avoimen SM-turnauksen viime kesänä. Vuoden shakinpelaajaksi Suomessa Vilka nimitettiin jo 10 vuotta sitten. 37-vuotias Vilka ei vieläkään ole iällä pilattu, mutta lajille tyypillisesti siirtoja on tullut tehtyä poikavuosista saakka.
Vilka kertoo olevansa parhaimmillaan ”hurja liputtaja”. Termi ”flagging” tarkoittaa salamannopeita siirtoja pikashakissa tilanteessa, jossa pelaajien kellosta on aika loppumassa. Siinä tilanteessa läimäytetään kelloa parhaimmillaan sekunnin murto-osissa.
Jos uskot olevasi jonkinmoinen shakkipelaaja ja haluaisit kehittyä vielä paremmaksi, voit kääntyä Vilkan puoleen. Hän antaa shakkitunteja jopa kohtuuhintaan.
Avainsanat: #kesä #Naantali #urheilu
Viikon turkulainen John storgårds

Fuuga kutsui Jonten Turkuun Viikon turkulaiseksi poimitaan tällä kertaa henkilö, joka asuu Rovaniemellä ja Helsingissä, mutta on oikeasti maailmankansalainen.
Viikon turkulainen Taru Rinne

Taru Rinne otti vuonna 2017 kv-moottoripyöräliiton hall of fame -nimityksen vastaan tietysti Jarno Saarinen -paita yllään. Kuva: Motouutiset Taru
Viikon turkulainen Claes Edelsköld

Vehmaan Klasu oli Suomen pankin ensimmäinen johtaja. Olli Rehnistä ei tullut presidenttiä eikä spekulaatioista huolimatta Euroopan keskuspankin johtajaakaan, mutta
Viikon turkulainen Matti Vapaavuori

Suomen ensimmäinen nukkumatti Tälle viikolle sattuvaan unikeopäivään liittyen voidaan viisastella, että Turku on ollut edelläkävijä monessa asiassa, myös nukuttamisessa-
Viikon turkulainen Aliisa Soini

Aliisa on altaiden perhonen Uintihelteet, lopultakin. Useimmat meistä pulahtavat altaaseen tai luonnonvesiin vilvoitellakseen, mutta on heitäkin, jotka uimasilleen heittäytyessään
Viikon turkulainen Jukka Heikkilä

Jukka Heikkilä on jätehuollon kunkku Topinojan jätekeskuksen nurkilla taidetaan syyskuussa nautiskella kakkukahvit. Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilällä tulee silloin